Ehkä minulla ei ole enempää tarinoita Madridista. Ainakaan kovin ajankohtaisia. Ehkä sinne tulee joskus vielä palattua. Ehkä tämä blogi kuitenkin oli tässä.
Blogin pitäminen oli kuitenkin ihan kivaa, joten perustin uuden, Juustopalleroisen. Sen nimi on syvällisen pohdiskelun tulosta. Se on myös nyt luonnollisesti lifestyle-blogi, koska minulla ei ole mitään oikeaa ideaa sen sisällöksi.
¡Viva la vida madrileña!, mutta ehkä nyt on aika ottaa tällainen mummo lumessa -lähestymistapa ja siirtyä etiäppäin.
torstai 27. lokakuuta 2011
torstai 15. syyskuuta 2011
El Jardín Secreto
Viimeisenä sunnuntainani Madridissa kävin suomalaisen kaverini kanssa syömässä päivällistä El Jardin Secreto -nimisessä kahvilassa. Kahvila aukesi vissiin klo 18.30, ja oltiin heti kärppinä paikalla. Päivällisen syönti ennen seitsemää on tietenkin erittäin turistihenkistä, mutta ei sitä tässä vaiheessa matkaa enää tarvinnut yrittää esittää autenttista madridilaista.
Kahvila on ilmeisesti parhaiten tunnettu teestään ja suklaakakuistaan, mutta me tosiaan pitkällisen ruokalistan tuijottelun jälkeen päädyimme tilaamaan salaattiannokset ja erikoisia limppareita. Otimme tietenkin sitten hirveän kasan valokuvia itsestämme ja ruoastamme, jottei turististatus vain jäisi kellekään epäselväksi.
El Jardín Secreto on hyvin hehkutettu kaikissa matkaoppaissa, ja ihan kivanoloinen paikka se olikin. Henkilökunta tosin ei olisi voinut olla tympeämpää. Kahvila oli vieläpä auki ensimmäistä viikkoa kesän kiinniolonsa jälkeen, joten olisi voinut ehkä odottaa porukan olevan vielä pirteinä töissä. Mutta ei sitten.
Minulla ei ollut hirveän nälkä, joten valkkasin ruoaksi jonkin bretagnelaisen kukkasalaatin. Valintaan saattoi vaikuttaa annoksen nimi, mutta kyllä se vaikuttikin kivalta. Se näyttikin hienolta, mutta tosiaan vähän siltä, että siinä oli pelkkää salaattia ja kukkien terälehtiä. Mutta siellä oli jokin kiva kastike ja kiiviä piilossa, joten oikeasti se oli todella hyvää. Join myös mätsäävästi kiivilimpparia.
Kaverillani oli jokin ruokaisampi salaatti, olisiko ollut nimetty jopa kahvilan mukaan. Söin senkin loppuun, kun kaverini ei jaksanut kaikkea. Olin aika hyvä syömään Espanjassa. Nykyään yritän vähän rajoittaa, etten paisu ihan kaikista vaatteistani ulos... Se on kyllä oikeastaan aika katkera hetki, kun tajuaa, ettei voikaan enää syödä mitä vain, milloin vain ja miten paljon vain ilman, että se myös näkyy jossain. Tähän loppuun onkin ehkä hyvä hetki pitää pieni hiljainen hetki hyvän aineenvaihduntani muistolle ja aloittaa neljännesvuosisadan rajapyykin ylittämisen kriisi.
Ainiin, jätetään kriiseily sittenkin lyhyeen. Eilen minulla tosiaan oli synttärit, ja illalla ex-kämppikseni (ne, jotka yhä asuvat Gran Víalla) soittivat minulle toivottaakseen hyvää syntymäpäivää. Sitten ne huusivat vuorotellen ja yhtäaikaa luuriin sitä, kuinka niillä on ikävä minua (ja että minun ei pitäisi opiskella synttäripäivänäni vaan lähteä johonkin paikalliseen Star Studioon). En saanut noin puolista jutuista mitään selvää, mutta on kiva, että ne vielä muistavat minua. Ja kyllä minullakin on niitä ikävä.
Kahvila on ilmeisesti parhaiten tunnettu teestään ja suklaakakuistaan, mutta me tosiaan pitkällisen ruokalistan tuijottelun jälkeen päädyimme tilaamaan salaattiannokset ja erikoisia limppareita. Otimme tietenkin sitten hirveän kasan valokuvia itsestämme ja ruoastamme, jottei turististatus vain jäisi kellekään epäselväksi.
El Jardín Secreto on hyvin hehkutettu kaikissa matkaoppaissa, ja ihan kivanoloinen paikka se olikin. Henkilökunta tosin ei olisi voinut olla tympeämpää. Kahvila oli vieläpä auki ensimmäistä viikkoa kesän kiinniolonsa jälkeen, joten olisi voinut ehkä odottaa porukan olevan vielä pirteinä töissä. Mutta ei sitten.
 |
| Minun ruokani! |
 |
| Kaverin ruoka. |
Kaverillani oli jokin ruokaisampi salaatti, olisiko ollut nimetty jopa kahvilan mukaan. Söin senkin loppuun, kun kaverini ei jaksanut kaikkea. Olin aika hyvä syömään Espanjassa. Nykyään yritän vähän rajoittaa, etten paisu ihan kaikista vaatteistani ulos... Se on kyllä oikeastaan aika katkera hetki, kun tajuaa, ettei voikaan enää syödä mitä vain, milloin vain ja miten paljon vain ilman, että se myös näkyy jossain. Tähän loppuun onkin ehkä hyvä hetki pitää pieni hiljainen hetki hyvän aineenvaihduntani muistolle ja aloittaa neljännesvuosisadan rajapyykin ylittämisen kriisi.
Ainiin, jätetään kriiseily sittenkin lyhyeen. Eilen minulla tosiaan oli synttärit, ja illalla ex-kämppikseni (ne, jotka yhä asuvat Gran Víalla) soittivat minulle toivottaakseen hyvää syntymäpäivää. Sitten ne huusivat vuorotellen ja yhtäaikaa luuriin sitä, kuinka niillä on ikävä minua (ja että minun ei pitäisi opiskella synttäripäivänäni vaan lähteä johonkin paikalliseen Star Studioon). En saanut noin puolista jutuista mitään selvää, mutta on kiva, että ne vielä muistavat minua. Ja kyllä minullakin on niitä ikävä.
 |
| Minä ja limpparini. |
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Puerta del Sol Revisited
Kun tulin Madridiin, siellä oli vielä hyvin käynnissä toukokuun 15. päivänä alkanut vallankumous. Lähinnä se näkyi Puerta del Solilla, joka muistutti aukion sijasta enemmänkin telttakylää höystettynä banderolleilla ja vallankumoushengellä. Muutaman viikon kuluessa suurin osa mielenosoittajista häipyi hiljalleen pois, mutta keskellä aukiota pysyi silti vankasti pieni telttarykelmä aina elokuulle asti.
Elokuun puolessavälissä sitten paikallinen poliisi lopulta kyllästyi vallankumoukseen ja heitti loputkin mielenosoittajat pois. Jonkun viikon verran koko aukio sitten oli aidattuna ja kymmenet poliisit päivystivät sen laitamilla, etteivät mielenosoittajat vain palaa takaisin. Solin metroasemakin oli aina välillä suljettuna. En aluksi oikein tajunnut, miksi juuri siinä vaiheessa - kolmen kuukauden leppoisan telttailun jälkeen - poliisin mitta täyttyi. Sitten muistin, että joku geneerinen paavi oli tulossa vierailulle Madridiin. Ennen paavia toki paikalle tuli noin miljoona katolilaista nuorta turistia ympäri maailmaa. Mielenosoitus oli poissa, mutta tällä kertaa Sol oli viikon verran tupaten täynnä katolilaisia.
Paavin lähdettyä koettikin harvinaislaatuinen tilanne: Puerta del Sol näytti vihdoinkin siltä Puerta del Solilta, mistä olin kuullut ja nähnyt kuvia. Puerta del Sol on vilkas aukio, jossa ihmiset tykkäävät hengailla, muutenkin kuin teltoissa kapinoimassa tai hillittömissä nuorisoryhmissä lippujensa kanssa huutaen. Melkein kolmen kuukauden Madridissa oleskelun jälkeen pääsin siis minäkin lopulta näkemään paikan kunnon turistikuosissa. Ja ihan kiva aukiohan se oli, joskin ikävöin vähän vallankumouksellisia päiviä.
 |
| Karhu ja mansikkapuu |
Paavin lähdettyä koettikin harvinaislaatuinen tilanne: Puerta del Sol näytti vihdoinkin siltä Puerta del Solilta, mistä olin kuullut ja nähnyt kuvia. Puerta del Sol on vilkas aukio, jossa ihmiset tykkäävät hengailla, muutenkin kuin teltoissa kapinoimassa tai hillittömissä nuorisoryhmissä lippujensa kanssa huutaen. Melkein kolmen kuukauden Madridissa oleskelun jälkeen pääsin siis minäkin lopulta näkemään paikan kunnon turistikuosissa. Ja ihan kiva aukiohan se oli, joskin ikävöin vähän vallankumouksellisia päiviä.
 |
| Casa de Correos ja suihkulähde |
 |
| Kaarle III |
torstai 8. syyskuuta 2011
Viimeinen päivä ja ensimmäinen viikko
Tasan viikko sitten istuin lentokoneessa. Kolme kuukautta oli kulunut ja oli aika palata kotiin. Eikä sitä oikein tajunnut ennen viimeistä viikkoa, että loppu oli oikeasti lähellä.
Viimeinen päiväni Madridissa oli ihan kiva, ja samalla aika surullinen. Olin vielä keskiviikkona töissä. Aamulla ensimmäiseksi tosin piti käydä sulkemassa pankkitili (ja nostamassa sen sisältö käteisenä, eihän siellä onneksi ollut kuin reilu 1000 euroa). Vein tosin rahat heti turvaan kotiin, aivan uskomattoman turvalliseen vaatekaappiini piiloon. Hyvästelin samalla myös taiwanilaisen huonekaverini, joka oli lähdössä sinä aamuna pois, ja lähdin viimeistä kertaa töihin.
Ensimmäisen kerran sinä päivänä itkin, kun olin hyvästellyt työkaverini, jättänyt kulkukorttini vahtimestarille ja lähtenyt kävelemään yksin kohti metroasemaa. Otin tietenkin paljon valokuvia matkalta kohti metroasemaa, etten vain unohtaisi mitään siltä päivittäiseltä kävelymatkaltani. Maisemissa nyt ei ollut mitään hurraamista, mutta ehkä niitäkin kuvia sitten joskus voi nostalgisoida.
Koska huonekaverini oli lähtenyt pois, sain viettää viimeisen iltani huoneessani jälleen yksin. Lähinnä pakkasin. Ja ostin lisämatkalaukun, sillä kaikki tavarani eivät mahtuneet yhteen laukkuun. Ja kävin ostamassa viimeiset tuliaiset. Kaverini, joka oli tullut paria viikkoa aiemmin Madridiin opiskelemaan syksyksi, tuli käymään myös. Se toi tullessaan mm. samoja leivoksia, mitä yleensä söin työpaikallani tylsyyteen. Ihan hyvä, sillä olin unohtanut hyvästellä kokonaan karkkiautomaatin sinä päivänä!
Illalla mentiin kämppisten kanssa syömään läheiseen argentiinalaiseen ravintolaan. Siellä saa ihan kivan päivällisen 7 eurolla (sisältää leivän, alkuruoaksi salaatin, pääruoaksi lihan, yhden juoman ja jälkiruoaksi kahvin tai teen). Käytiin siellä kerran aiemminkin, jolloin pääruokani oli lievästi raaka, joten vähän kauhunsekaisin tuntein suostuin lähtemään sinne taas. Onneksi tällä kertaa ne kysyivät, kuinka kypsänä haluamme lihat. Yleensä suosin mediumia, mutta tällä kertaa pelasin varman päälle ja pyysin kypsää. Lopputulos oli aika medium.
Syömisen jälkeen palattiin vähäksi aikaa kotiin hengaamaan (sillä kello oli vielä aika vähän). Puolenyön jälkeen lähdettiin Star Studioon. Epäilin etukäteen, että kämppikseni nihkeilevät tästä tärkeästä ohjelmanumerosta, mutta ne kaikki tulivat kuitenkin mukaan. Tai eivät nyt aivan kaikki, mutta kaikki kivoimmat tyypit, joiden kanssa muutenkin hengasin. Star Studiossa oli kivaa, kuten aina. Tosin lopulta istuin baarin ulkopuolella ja itkin sitä, kuinka en haluaisi lähteä kotiin. Kämppikseni yrittivät sentään lohduttaa minua. Lähdettiin kotiin kuitenkin aika aikaisin, ja joskus kolmen aikaan pääsin jo nukkumaan. Ihan hyvä kyllä, sillä aamulla oli herätys kuudelta.
Kaverini nukkui huoneessani sen yön, sillä sen oma kämppä oli noin 1,5 kilometrin kävelymatkan päässä. Tämäkin oli ihan hyvä, sillä meinasin itse missata herätyskelloni kokonaan. Epäilin alun perin, että aamulla vasta itkisinkin, mutta oli onneksi niin kiireistä, etten sentään enää sortunut siihen. Pakkasin loput kamat, herätin osan kämppiksistä (niiden piti lähteä töihin), hyvästelin kämppiksiä sitä mukaa, kun ne lähtivät töihin, ja loppuja sitten, kun itse lähdin. Lähdin vähän seitsemän jälkeen kotoa, lento lähti klo 10.10. Kaverini auttoi matkalaukkuni ensimmäiseen metroon (kiitos Plaza de Españan lähimmän sisäänkäynnin liukuportaattomuus), ja loppumatkan pärjäilin yksinäni (onneksi loppumatkalla oli liukuportaita).
Olin varannut lentokenttäsähläilyyn pari tuntia, ja ihan hyvin sekin aika meni. Ensin jonotin check-iniin, sitten kävin jossain toisella luukulla maksamassa lisälaukkuni ja jonotin uudestaan check-iniin. Sitten perinteiset turvatarkastukset ja lähtöportin metsästys. Lopulta olin asemissa noin varttia ennen lastauksen aloittamista. Tällä kertaa kyseessä oli suora lento, joten tämän jälkeen ei tarvinnut enää stressailla. Lento kesti 4,5 tuntia (saatiin jopa sämpylä ruoaksi!), jonka jälkeen olinHelsingissä Vantaalla valmiina kohtaamaan Suomen.
Suomeen saapuminen oli jotenkin hämmentävä kokemus. Ihmiset puhuivat suomea. Itse tietenkin puhuin espanjaa, "perdón, perdón, ...". Ihmiset eivät myöskään puhuneet paljon. Laukkujani odotellessa kuulin lähinnä väkinäistä small-talkia "olipas kiva matka, tehdään joskus uudestaan, hehheh" ja joidenkin espanjalaisten vaihtareiden jutustelua. Sain laukkuni, löysin taksijonon ja viiletin kohti vanhempieni kotia. Matkalla alkoi sataa. Illaksi pääsin omaankin kotiini. Olin vähän ihmeissäni kaikesta, joten lähdin lenkille. Juoksin pimeässä sateisessa metsässä. Kaikki tuntui jotenkin absurdilta.
Perjantaina hoitelin kaikkia koulujuttuja. Hain uuden tarran opiskelijakorttiini sekä uuden lukuvuosikalenterin, päivitin matkakorttiini opiskelijastatuksen ja kävin allekirjoittamassa työsopimuksen syksyn kurssiassarointia varten. Kävin myös tutustumassa remontoituun kiltahuoneeseemme. Illaksi menin yhden lukiokaverin tupareihin villiin itä-Helsinkiin. Menomatkalla metrossa kuuntelin, kun kaksi juoppoa haastoivat riitaa keskenään. Kolme kuukautta Madridin metroissa ja sitten minua pelottaa Helsingissä? Tupareissa oli kivaa. Palatessamme, kävelymatkalla kohti Vuosaaren metroasemaa, bongasimme jonkun sammuneen pultsarin ja soitimme poliisit paikalle keräämään sen talteen. Hienoa olla taas Suomessa!
Lauantaina oli yhden kaverin häät. Sunnuntain vietin vanhempieni luona, Maanantaina alkoi koulu. Ja oikestaan vasta maanantain jälkeen olen alkanut tajuta, että oikeasti olen täällä. Ensimmäiset päivät menivät niin kiireellä, etten ehkä pysynyt ihan perässä. Mutta nyt, kun on ollut aikaa ajatellakin, koko Espanja tuntuu niin kaukaiselta. Olin siellä viikko sitten! Mutta silti se tuntuu kuin aivan toiselta elämältä. Vähän katkeroituneena lueskelen entisten kämppisteni Facebook-päivityksiä. Ja ehkä eniten Madridista jäinkin kaipaamaan kämppiksiäni. Se on vähän hassua, että minut vain tunkattiin johonkin kämppään, ja sitten kuitenkin lopulta kämppikseni olivat ainoa perheeni siellä. Vaikka porukka vaihtui jatkuvasti, sama fiilis säilyi. Kiitos Gran Vía 64, oli kivaa. Ehkä Suomessakin on pian taas kivaa. Sitä odotellessa!
Viimeinen päiväni Madridissa oli ihan kiva, ja samalla aika surullinen. Olin vielä keskiviikkona töissä. Aamulla ensimmäiseksi tosin piti käydä sulkemassa pankkitili (ja nostamassa sen sisältö käteisenä, eihän siellä onneksi ollut kuin reilu 1000 euroa). Vein tosin rahat heti turvaan kotiin, aivan uskomattoman turvalliseen vaatekaappiini piiloon. Hyvästelin samalla myös taiwanilaisen huonekaverini, joka oli lähdössä sinä aamuna pois, ja lähdin viimeistä kertaa töihin.
Ensimmäisen kerran sinä päivänä itkin, kun olin hyvästellyt työkaverini, jättänyt kulkukorttini vahtimestarille ja lähtenyt kävelemään yksin kohti metroasemaa. Otin tietenkin paljon valokuvia matkalta kohti metroasemaa, etten vain unohtaisi mitään siltä päivittäiseltä kävelymatkaltani. Maisemissa nyt ei ollut mitään hurraamista, mutta ehkä niitäkin kuvia sitten joskus voi nostalgisoida.
Koska huonekaverini oli lähtenyt pois, sain viettää viimeisen iltani huoneessani jälleen yksin. Lähinnä pakkasin. Ja ostin lisämatkalaukun, sillä kaikki tavarani eivät mahtuneet yhteen laukkuun. Ja kävin ostamassa viimeiset tuliaiset. Kaverini, joka oli tullut paria viikkoa aiemmin Madridiin opiskelemaan syksyksi, tuli käymään myös. Se toi tullessaan mm. samoja leivoksia, mitä yleensä söin työpaikallani tylsyyteen. Ihan hyvä, sillä olin unohtanut hyvästellä kokonaan karkkiautomaatin sinä päivänä!
Illalla mentiin kämppisten kanssa syömään läheiseen argentiinalaiseen ravintolaan. Siellä saa ihan kivan päivällisen 7 eurolla (sisältää leivän, alkuruoaksi salaatin, pääruoaksi lihan, yhden juoman ja jälkiruoaksi kahvin tai teen). Käytiin siellä kerran aiemminkin, jolloin pääruokani oli lievästi raaka, joten vähän kauhunsekaisin tuntein suostuin lähtemään sinne taas. Onneksi tällä kertaa ne kysyivät, kuinka kypsänä haluamme lihat. Yleensä suosin mediumia, mutta tällä kertaa pelasin varman päälle ja pyysin kypsää. Lopputulos oli aika medium.
Syömisen jälkeen palattiin vähäksi aikaa kotiin hengaamaan (sillä kello oli vielä aika vähän). Puolenyön jälkeen lähdettiin Star Studioon. Epäilin etukäteen, että kämppikseni nihkeilevät tästä tärkeästä ohjelmanumerosta, mutta ne kaikki tulivat kuitenkin mukaan. Tai eivät nyt aivan kaikki, mutta kaikki kivoimmat tyypit, joiden kanssa muutenkin hengasin. Star Studiossa oli kivaa, kuten aina. Tosin lopulta istuin baarin ulkopuolella ja itkin sitä, kuinka en haluaisi lähteä kotiin. Kämppikseni yrittivät sentään lohduttaa minua. Lähdettiin kotiin kuitenkin aika aikaisin, ja joskus kolmen aikaan pääsin jo nukkumaan. Ihan hyvä kyllä, sillä aamulla oli herätys kuudelta.
Kaverini nukkui huoneessani sen yön, sillä sen oma kämppä oli noin 1,5 kilometrin kävelymatkan päässä. Tämäkin oli ihan hyvä, sillä meinasin itse missata herätyskelloni kokonaan. Epäilin alun perin, että aamulla vasta itkisinkin, mutta oli onneksi niin kiireistä, etten sentään enää sortunut siihen. Pakkasin loput kamat, herätin osan kämppiksistä (niiden piti lähteä töihin), hyvästelin kämppiksiä sitä mukaa, kun ne lähtivät töihin, ja loppuja sitten, kun itse lähdin. Lähdin vähän seitsemän jälkeen kotoa, lento lähti klo 10.10. Kaverini auttoi matkalaukkuni ensimmäiseen metroon (kiitos Plaza de Españan lähimmän sisäänkäynnin liukuportaattomuus), ja loppumatkan pärjäilin yksinäni (onneksi loppumatkalla oli liukuportaita).
Olin varannut lentokenttäsähläilyyn pari tuntia, ja ihan hyvin sekin aika meni. Ensin jonotin check-iniin, sitten kävin jossain toisella luukulla maksamassa lisälaukkuni ja jonotin uudestaan check-iniin. Sitten perinteiset turvatarkastukset ja lähtöportin metsästys. Lopulta olin asemissa noin varttia ennen lastauksen aloittamista. Tällä kertaa kyseessä oli suora lento, joten tämän jälkeen ei tarvinnut enää stressailla. Lento kesti 4,5 tuntia (saatiin jopa sämpylä ruoaksi!), jonka jälkeen olin
Suomeen saapuminen oli jotenkin hämmentävä kokemus. Ihmiset puhuivat suomea. Itse tietenkin puhuin espanjaa, "perdón, perdón, ...". Ihmiset eivät myöskään puhuneet paljon. Laukkujani odotellessa kuulin lähinnä väkinäistä small-talkia "olipas kiva matka, tehdään joskus uudestaan, hehheh" ja joidenkin espanjalaisten vaihtareiden jutustelua. Sain laukkuni, löysin taksijonon ja viiletin kohti vanhempieni kotia. Matkalla alkoi sataa. Illaksi pääsin omaankin kotiini. Olin vähän ihmeissäni kaikesta, joten lähdin lenkille. Juoksin pimeässä sateisessa metsässä. Kaikki tuntui jotenkin absurdilta.
Perjantaina hoitelin kaikkia koulujuttuja. Hain uuden tarran opiskelijakorttiini sekä uuden lukuvuosikalenterin, päivitin matkakorttiini opiskelijastatuksen ja kävin allekirjoittamassa työsopimuksen syksyn kurssiassarointia varten. Kävin myös tutustumassa remontoituun kiltahuoneeseemme. Illaksi menin yhden lukiokaverin tupareihin villiin itä-Helsinkiin. Menomatkalla metrossa kuuntelin, kun kaksi juoppoa haastoivat riitaa keskenään. Kolme kuukautta Madridin metroissa ja sitten minua pelottaa Helsingissä? Tupareissa oli kivaa. Palatessamme, kävelymatkalla kohti Vuosaaren metroasemaa, bongasimme jonkun sammuneen pultsarin ja soitimme poliisit paikalle keräämään sen talteen. Hienoa olla taas Suomessa!
Lauantaina oli yhden kaverin häät. Sunnuntain vietin vanhempieni luona, Maanantaina alkoi koulu. Ja oikestaan vasta maanantain jälkeen olen alkanut tajuta, että oikeasti olen täällä. Ensimmäiset päivät menivät niin kiireellä, etten ehkä pysynyt ihan perässä. Mutta nyt, kun on ollut aikaa ajatellakin, koko Espanja tuntuu niin kaukaiselta. Olin siellä viikko sitten! Mutta silti se tuntuu kuin aivan toiselta elämältä. Vähän katkeroituneena lueskelen entisten kämppisteni Facebook-päivityksiä. Ja ehkä eniten Madridista jäinkin kaipaamaan kämppiksiäni. Se on vähän hassua, että minut vain tunkattiin johonkin kämppään, ja sitten kuitenkin lopulta kämppikseni olivat ainoa perheeni siellä. Vaikka porukka vaihtui jatkuvasti, sama fiilis säilyi. Kiitos Gran Vía 64, oli kivaa. Ehkä Suomessakin on pian taas kivaa. Sitä odotellessa!
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Viimeisiä päiviä
Lähden tosiaan täältä ensi torstaina, 1.9. Viimeisiä päiviä siis vietetään, enkä usko, että jaksan ennen kotiinpaluuta hirveästi enää päivittää tätä (liikaa parempaa tekemistä?). Pari juttua tosin roikkuu vielä tuolla luonnoksissa puolivalmiina, mutta ehkä voin ne julkaista syyskuussakin Suomesta käsin. Ja varmasti vielä jotain muutakin tulee kirjoitettua matkan jälkitunnelmissa, kun katkeroidun Suomen säähän, ikävöin Tinto de Veranoa ja hajoilen, kun kukaan ei kuitenkaan jaksa kuunnella loppumattomia juttujani Madridista.
Oikeastaan eniten ahdistaa kotiinpaluussa se, jos kotona on kaikki niin kuin ennenkin. Sitten sitä on ollut itse kolme kuukautta poissa ja palaa takaisin täsmälleen samaan elämään kuin ennenkin. Mistä sitten voi tietää, oliko oikeasti poissa vai oliko kaikki vain kuvitelmaa? Ehkä pitää toivoa, että kotonakin kaikki on muuttunut, hih. Noniin, jätetään etukäteisahdistus sikseen ja nautitaan viimeisistä päivistä (kolme työpäivää, jeje). Vaikka viimeinen perjantai ja viimeinen lauantai menikin jo, on sentään jäljellä vielä viimeinen keskiviikko!
Seuraavaksi vähän perjantaista Star Studion saldoa. Pärjäilkää!
Oikeastaan eniten ahdistaa kotiinpaluussa se, jos kotona on kaikki niin kuin ennenkin. Sitten sitä on ollut itse kolme kuukautta poissa ja palaa takaisin täsmälleen samaan elämään kuin ennenkin. Mistä sitten voi tietää, oliko oikeasti poissa vai oliko kaikki vain kuvitelmaa? Ehkä pitää toivoa, että kotonakin kaikki on muuttunut, hih. Noniin, jätetään etukäteisahdistus sikseen ja nautitaan viimeisistä päivistä (kolme työpäivää, jeje). Vaikka viimeinen perjantai ja viimeinen lauantai menikin jo, on sentään jäljellä vielä viimeinen keskiviikko!
Seuraavaksi vähän perjantaista Star Studion saldoa. Pärjäilkää!
tiistai 23. elokuuta 2011
Star Studio
Star Studio, tuo myyttinen paikka, johon päädymme noin aina, kun mietimme, mihin sitä illalla lähtisi. Ja usein myös silloin, kun mietimme, ettemme lähde minnekään. Tosin lähes aina lähtökohta on "Tonight, no Star Studio". Kun emme kuitenkaan jaksa mitään muutakaan, niin lopputuloksena on "Vamos a Star Studio!" (tai kuten jossain päin Etelä-Amerikkaa sanotaan, "vamo, vamo!"). Lisämääreenä tietenkin vielä "only one hour", kun jotkut epäilevät seuraavan päivän töiden kärsivän. Harvemmin sieltä kyllä lopulta tunnissa päästään pois. Kaiken voi oikeastaan lopulta kiteyttää lauseeseen "Every day, Star Studio".
Star Studio on "irlantilainen baari" eli aika geneerinen disko, joka ehkä näyttää vähän irlantilaiselta baarilta. Entisen espanjalaisen kämppikseni mielestä se on aivan hirveä paikka ja täynnä turisteja, mutta onneksi kaikki muut täällä ovat itsekin niitä turisteja, joten emme osaa suhtautua paikkaan yhtä epäilevästi. Star Studio on muuten myös ensimmäinen disko, jossa kävin täällä, ensimmäisen viikkoni perjantaina. Siellä silloin kuulin ensimmäistä kertaa Danza Kuduron. Ah, niitä aikoja.
Star Studioon kävelee täältä noin 10 minuuttia, tosin eräskin ranskalainen ensimmäistä kertaa siellä käydessään käveli puolitoista tuntia kotiin eksyttyään matkalla. Sisään pääsee myös ilmaiseksi, kunhan menee tarpeeksi aikaisin. En oikein tiedä, koska se muuttuu maksulliseksi, mutta kaksi kertaa olen joutunut jotain maksamaan. Toisella kerralla 7 euroa ja toisella kerralla 6 euroa, joten epäilen hinnan lisäksi myös ajankohdassa olevan vaihtelua. Kuten kaikissa muissakin paikoissa, Star Studiossa ei ole ketään ennen puoltayötä, ja paras aika olla paikalla on siinä klo 2-5. Kuudelta disko meneekin jo kiinni. Tietenkin paras päivä olla siellä on keskiviikko, joten kellonajoissa täytyy tehdä vähän myönnytyksiä, jos haluaa herätä torstaina töihinkin.
Joidenkin tylsien uusien kämppisten mielestä käymme siellä liian usein, ja pitäisi välillä olla jotain vaihtelua. Itse olen käynyt muutamassa muussa paikassa, mutta eivät ne sen parempia ole. Ovat vain kauempana ja maksavat enemmän, joten miksipä vaivautua. Ja olen jaksanut Star Studiota jo melkein kolme kuukautta, joten en voi ymmärtää, miten joku voi olla kyllästynyt siihen jo kahden viikon jälkeen!
Star Studio on kiva paikka. Star Studio on toinen kotini. Tai ehkä kolmas, jos työpaikka lasketaan mukaan. Tosin Star Studiolla on kodikkaampi tunnelma kuin työpaikalla. Viimeisen yöni täällä vietän toivottavasti Star Studiolla. Onneksi se on vieläpä keskiviikko, niin on jotain mahdollisuuksia taivutella kämppiksetkin messiin. Jotkut tykkäävät nukkua hyvin ennen lähtöä, mutta kai sitä lentokoneessa ja kotona sitten ehtii. En kuitenkaan ole ihan heti palaamassa Madridiin tai todennäköisesti enää koskaan näkemässä kämppiksiäni, joten nukkuminen tuntuu vähän väärältä ratkaisulta. (no kyllä minä jonkin verran ajattelin nukkuakin, mutta en nyt sentään kahdeksaa tuntia, hihi)
On minulla oikeasti sieltä sisältäkin parempia kuvia, mutta kaikissa esiintyy vähän liian näkyvästi kavereitani. Jollette ole huomanneet, niin yritän olla levittelemättä niiden nimiä tai kuvia täällä pahemmin (kansalaisuuksia sentään levittelen jatkuvasti, että pysyisitte edes vähän kärryillä, keistä puhun milloinkin). Ylläolevassakin kuvassa kyllä on neljä kämppistäni (kaksi tosin jo ex-), mutta onneksi kuva on jo niin taiteellinen, että menkööt tämän kerran.
Star Studio on "irlantilainen baari" eli aika geneerinen disko, joka ehkä näyttää vähän irlantilaiselta baarilta. Entisen espanjalaisen kämppikseni mielestä se on aivan hirveä paikka ja täynnä turisteja, mutta onneksi kaikki muut täällä ovat itsekin niitä turisteja, joten emme osaa suhtautua paikkaan yhtä epäilevästi. Star Studio on muuten myös ensimmäinen disko, jossa kävin täällä, ensimmäisen viikkoni perjantaina. Siellä silloin kuulin ensimmäistä kertaa Danza Kuduron. Ah, niitä aikoja.
 |
| Star Studio! |
 |
| Enemmän itse baaria. |
Joidenkin tylsien uusien kämppisten mielestä käymme siellä liian usein, ja pitäisi välillä olla jotain vaihtelua. Itse olen käynyt muutamassa muussa paikassa, mutta eivät ne sen parempia ole. Ovat vain kauempana ja maksavat enemmän, joten miksipä vaivautua. Ja olen jaksanut Star Studiota jo melkein kolme kuukautta, joten en voi ymmärtää, miten joku voi olla kyllästynyt siihen jo kahden viikon jälkeen!
Star Studio on kiva paikka. Star Studio on toinen kotini. Tai ehkä kolmas, jos työpaikka lasketaan mukaan. Tosin Star Studiolla on kodikkaampi tunnelma kuin työpaikalla. Viimeisen yöni täällä vietän toivottavasti Star Studiolla. Onneksi se on vieläpä keskiviikko, niin on jotain mahdollisuuksia taivutella kämppiksetkin messiin. Jotkut tykkäävät nukkua hyvin ennen lähtöä, mutta kai sitä lentokoneessa ja kotona sitten ehtii. En kuitenkaan ole ihan heti palaamassa Madridiin tai todennäköisesti enää koskaan näkemässä kämppiksiäni, joten nukkuminen tuntuu vähän väärältä ratkaisulta. (no kyllä minä jonkin verran ajattelin nukkuakin, mutta en nyt sentään kahdeksaa tuntia, hihi)
 |
| Sumeaa tunnelmaa heinäkuun alusta. |
maanantai 22. elokuuta 2011
Esta es la canción del verano!
Vähän vielä lisää kivoja biisejä! Kuulin/näin tämän yksi päivä KissTV:stä (paras televisiokanava täällä, tosin välillä jotkut haluavat katsoa jalkapalloa), ja siitä lähtien se on soinut jatkuvasti päässä. Tietenkin on vähän kyseenalaista, onko se kiva asia, että päässä pyörii koko ajan tasan kahden lauseen verran samaa biisiä, eikä sitä voi olla hyräilemättä edes kaupassa tai töissä. Ehkä tästä pääsee pian eroon. Video on kuitenkin ainakin mukavan psykedeelinen.
Esta es la canción del verano, y es que esta es la canción del verano, y es que esta es la canción del verano, del mil-novecientos-ochenta-y-cuatro!
Saatte oikeastaan vielä toisenkin kappaleen tähän jatkoksi. Oikeastihan siis säilön näitä tänne ihan itseäni varten, jotta ei tarvitse jatkuvasti käydä YouTuben kautta etsimässä samoja videoita. Ja ehkä vähän sitäkin varten, että ne viestittävät yleistä fiilistä hyvin.
Jos nyt vähän syvällisemmin puhutaan musiikista, niin olen kyllä täällä ollessani löytänyt taas paljon uutta kivaa musiikkia. Enkä nyt tarkoita näitä bilebiisejä, joita niin tykkää jakaa teidän kanssanne, vaan semmoista enemmän itsekseen kuunneltavaa materiaalia (no voisin niitäkin jakaa teidän kanssanne, mutta ne nyt eivät oikein mitenkään liity Madridiin). Jotenkin musiikinkuunteluni menee aina siihen, että välillä innostun etsimään hirveästi uutta kivaa musiikkia, mutta sitten taas vietän useamman vuoden tyytyväisenä kuunnellen kaikkea tuttua ja turvallista. Viimeksi päivitin musiikkitietouttani radikaalisti vissiin vuonna 2007, ja nyt sitten on ihmeellistä huomata, kuinka neljässä vuodessa on tehty vaikka mitä hienoa. Nyt vietän iltojani kuunnellen Groovesharkilla kaikkea jännää ja lisäilemällä parhaita albumeita Amazonin ostoskoriin. Tarkoituksena on tilata joku kiva setti itselleni kotiinpaluulahjaksi. Pitää kyllä ehkä vähän rajoittaa niiden tilattavien levyjen määrää, ettei ihan konkurssiin ajaudu, hih. Mutta nyt, se biisi.
Esta es la canción del verano, y es que esta es la canción del verano, y es que esta es la canción del verano, del mil-novecientos-ochenta-y-cuatro!
Saatte oikeastaan vielä toisenkin kappaleen tähän jatkoksi. Oikeastihan siis säilön näitä tänne ihan itseäni varten, jotta ei tarvitse jatkuvasti käydä YouTuben kautta etsimässä samoja videoita. Ja ehkä vähän sitäkin varten, että ne viestittävät yleistä fiilistä hyvin.
Jos nyt vähän syvällisemmin puhutaan musiikista, niin olen kyllä täällä ollessani löytänyt taas paljon uutta kivaa musiikkia. Enkä nyt tarkoita näitä bilebiisejä, joita niin tykkää jakaa teidän kanssanne, vaan semmoista enemmän itsekseen kuunneltavaa materiaalia (no voisin niitäkin jakaa teidän kanssanne, mutta ne nyt eivät oikein mitenkään liity Madridiin). Jotenkin musiikinkuunteluni menee aina siihen, että välillä innostun etsimään hirveästi uutta kivaa musiikkia, mutta sitten taas vietän useamman vuoden tyytyväisenä kuunnellen kaikkea tuttua ja turvallista. Viimeksi päivitin musiikkitietouttani radikaalisti vissiin vuonna 2007, ja nyt sitten on ihmeellistä huomata, kuinka neljässä vuodessa on tehty vaikka mitä hienoa. Nyt vietän iltojani kuunnellen Groovesharkilla kaikkea jännää ja lisäilemällä parhaita albumeita Amazonin ostoskoriin. Tarkoituksena on tilata joku kiva setti itselleni kotiinpaluulahjaksi. Pitää kyllä ehkä vähän rajoittaa niiden tilattavien levyjen määrää, ettei ihan konkurssiin ajaudu, hih. Mutta nyt, se biisi.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Córdoba
Viime viikon sunnuntaina sain pitkästä aikaa lähdettyä Madridin rajojen ulkopuolelle katselemaan ympäröivää maailmaa. Otsikosta voi ehkä päätellä, että kohteena oli tällä kertaa kaupunki nimeltään Córdoba. Córdoba sijaitsee eteläisessä Espanjassa, Andalusiassa. Ohessa melkein aiheeseen liittyen Andalusialainen koira, ihan äidin iloksi.
Jos sitten palataan asiaan. Olin tällä kertaa reissussa peräti viiden kämppiksen (puolalaisen, skotlantilaisen, meksikolaisen, kroatialaisen ja brasilialaisen) kanssa. Córdoba on suhteellisen kaukana, joten menimme sinnekin rattoisasti yöbussilla. Bussi lähti täältä klo 01.00 keskellä yötä, ja perillä oltiin sitten kivasti ennen kuutta aamulla, jolloin oli vielä pimeää. Ensimmäinen tuntimme Córdobassa vietimmekin nukkuen bussiaseman epämukavilla penkeillä, sillä kaikki olivat aika väsyneitä, eikä ulos pimeyteen jaksanut vielä lähteä.
Córdoba on todella vanha ja historiallinen kaupunki, ja sen vanha kaupunki kuuluu nykyään UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Vanhalta ja nätiltä se näyttikin. Vähän niin kuin Toledo: kiva katsella, mutta en kyllä itse haluaisi asua siellä. Ei siellä kyllä ihmisiä hirveästi näkynytkään, paitsi parhailla turistipaikoilla, missä sitten liikkui ryhmittäin kiinalaisia. Kaupatkin viettivät siestaa noin koko ajan (no olivat ne ehkä jossain välissä aukikin, mutta eivät kyllä koskaan silloin, kun me olisimme halunneet shoppailla).
Córdobassa oli myös sairaalloisen kuuma. Sinänsä oli ehkä hyvä, että tulimme paikalle jo aamuyöstä, joten ehdimme turisteilla onnellisesti koko aamupäivän ennen, kuin aurinko alkoi paahtaa tosissaan. Haimme paikallisen kartan heti, kun turisti-infot aukesivat kello yhdeksältä, ja kiersimme sitten sen avustuksella ensin vanhan kaupungin ja sitten vähän ympäristöä. Kävimme tutustumassa johonkin paikalliseen kirkkoonkin. Iltapäivällä kävimme lisäksi jossain taidemuseossa siinä toivossa, että siellä olisi ilmastointi. Ei siellä kuitenkaan ollut kuin onnettomia tuulettimia parissa nurkassa (parhaat tuulettimet olivat vastaanottotiskin miehellä), joten ei se paljoa auttanut kuumuuteen. Ihan kivoja tauluja silti.
Kahden ja viiden välillä elämä oli vähän vaikeaa kuumuudesta johtuen, joten päädyimme pitämään harvinaisen monia taukoja puistoissa. Välillä jaksoimme kävellä seuraavaan puistoon, ja sitten piti taas levätä tunnin verran, ennen kuin jaksoi jatkaa matkaa. Onneksi olimme jo ehtineet nähdä kaiken oleellisen siinä vaiheessa, joten ajan tuhlaaminen puistoissa ei harmittanut. Lopulta kuitenkin tajusimme vetäytyä puistoista takaisin sivistyksen pariin ja Burger Kingiin nauttimaan ilmastoinnista.
Itse kukin oli tehnyt itselleen evääksi voileipiä, mutta kävimme silti pari kertaa syömässäkin. Ensin aamukymmeneltä vähän aamupalaa ja sitten juuri ennen lähtöä vähän tapaksia. Paluubussi lähti klo 18.20, ja kotona oltiin sitten joskus keskiyön aikoihin. Onneksi maanantaina oli taas jokin satunnainen vapaapäivä, joten sai sentään ihan hyvin nukuttua. Muistona Córdobasta jäi palanut niska. En ollutkaan aiemmin onnistunut polttamaan itseäni täällä auringossa.
Jos sitten palataan asiaan. Olin tällä kertaa reissussa peräti viiden kämppiksen (puolalaisen, skotlantilaisen, meksikolaisen, kroatialaisen ja brasilialaisen) kanssa. Córdoba on suhteellisen kaukana, joten menimme sinnekin rattoisasti yöbussilla. Bussi lähti täältä klo 01.00 keskellä yötä, ja perillä oltiin sitten kivasti ennen kuutta aamulla, jolloin oli vielä pimeää. Ensimmäinen tuntimme Córdobassa vietimmekin nukkuen bussiaseman epämukavilla penkeillä, sillä kaikki olivat aika väsyneitä, eikä ulos pimeyteen jaksanut vielä lähteä.
Córdoba on todella vanha ja historiallinen kaupunki, ja sen vanha kaupunki kuuluu nykyään UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Vanhalta ja nätiltä se näyttikin. Vähän niin kuin Toledo: kiva katsella, mutta en kyllä itse haluaisi asua siellä. Ei siellä kyllä ihmisiä hirveästi näkynytkään, paitsi parhailla turistipaikoilla, missä sitten liikkui ryhmittäin kiinalaisia. Kaupatkin viettivät siestaa noin koko ajan (no olivat ne ehkä jossain välissä aukikin, mutta eivät kyllä koskaan silloin, kun me olisimme halunneet shoppailla).
 |
| Patsas |
 |
| Córdobaa |
Kahden ja viiden välillä elämä oli vähän vaikeaa kuumuudesta johtuen, joten päädyimme pitämään harvinaisen monia taukoja puistoissa. Välillä jaksoimme kävellä seuraavaan puistoon, ja sitten piti taas levätä tunnin verran, ennen kuin jaksoi jatkaa matkaa. Onneksi olimme jo ehtineet nähdä kaiken oleellisen siinä vaiheessa, joten ajan tuhlaaminen puistoissa ei harmittanut. Lopulta kuitenkin tajusimme vetäytyä puistoista takaisin sivistyksen pariin ja Burger Kingiin nauttimaan ilmastoinnista.
Itse kukin oli tehnyt itselleen evääksi voileipiä, mutta kävimme silti pari kertaa syömässäkin. Ensin aamukymmeneltä vähän aamupalaa ja sitten juuri ennen lähtöä vähän tapaksia. Paluubussi lähti klo 18.20, ja kotona oltiin sitten joskus keskiyön aikoihin. Onneksi maanantaina oli taas jokin satunnainen vapaapäivä, joten sai sentään ihan hyvin nukuttua. Muistona Córdobasta jäi palanut niska. En ollutkaan aiemmin onnistunut polttamaan itseäni täällä auringossa.
 |
| Paikallinen Plaza Mayor. Näyttääkin ihan Plaza Mayorilta. |
torstai 18. elokuuta 2011
En verano, todos locos!
Koska blogiini on eksytty jo kaksi kertaa googlettamalla "espanjankielisiä bilebiisejä", niin tarjotaan sitten lisää niitä! Laatu on taattua. Oikeasti tämä on sama biisi, jota jo kerran innokkaasti mainostin, mutta lyriikoita on vähän muutettu (ei sillä, että niitä olisi alun perin ollut kovin paljoa edes muutettavaksi). Selkeästi parempi versio kuitenkin.
Danza Kuduro on tietenkin vieläkin lempparini, mutta jotenkin suurin osa kämppiksistäni on jo kyllästynyt siihen. Ei voi ymmärtää, ja ne ovat vielä tulleet kaikki tänne minun jälkeeni!
Lopuksi vielä yksi kappale niinkin hienolta vuodelta kuin 1986. Minun piti oikeastaan laittaa tämä jo Gay Pride -postauksen yhteyteen, kun siellä tätä laulettiin paljon, mutten sitten oikein saanut selville kappaleen nimeä ajoissa. Nyt sentään tiedän senkin, joten tässä se on. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ilmeisesti tämä on todella tunnettu ja kaikkien pitäisi osata sanat ulkoa yms., mutta itsehän tosiaan kuulin tämän ensimmäistä kertaa silloin kuukausi sitten.
Ensi kerralla taas vähän turisteilukertomuksia, pysykää kanavalla!
Danza Kuduro on tietenkin vieläkin lempparini, mutta jotenkin suurin osa kämppiksistäni on jo kyllästynyt siihen. Ei voi ymmärtää, ja ne ovat vielä tulleet kaikki tänne minun jälkeeni!
Lopuksi vielä yksi kappale niinkin hienolta vuodelta kuin 1986. Minun piti oikeastaan laittaa tämä jo Gay Pride -postauksen yhteyteen, kun siellä tätä laulettiin paljon, mutten sitten oikein saanut selville kappaleen nimeä ajoissa. Nyt sentään tiedän senkin, joten tässä se on. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ilmeisesti tämä on todella tunnettu ja kaikkien pitäisi osata sanat ulkoa yms., mutta itsehän tosiaan kuulin tämän ensimmäistä kertaa silloin kuukausi sitten.
Ensi kerralla taas vähän turisteilukertomuksia, pysykää kanavalla!
tiistai 16. elokuuta 2011
Zoo Aquarium de Madrid
Viikko sitten sunnuntaina kävin neljän kämppikseni kanssa paikallisessa eläintarhassa, Zoo Aquarium de Madridissa. Se sijaitsee lyhyen metromatkan päässä Casa de Campossa (jos muistatte, se isoin ja kuivin puisto täälläpäin). Eläintarha oli aika geneerinen ja kallis (sisäänpääsy melkein 20e), joten en kyllä lähtisi suosittelemaan kellekään, ellei nyt aivan välttämättä halua tutustua jälleen yhteen tavalliseen eläintarhaan.
Kun nyt aloitettiin tämäkin kertomus näin positiivisesti, niin mainittakoon vielä, että päivä oli vaihteeksi kuuman tukahduttava ja aurinkoinen. Voisin oikeastaan aloittaa jokaisen postauksen lauseella "Oli kuumaa ja aurinko paahtoi, joten elämä oli vaihteeksi rankkaa." Noniin, yritetääs nyt.
Ensimmäisessä kuvassa näette flamingoja. Kerroin tietenkin kaikille, että meillä Suomessa ei ole enää eläintarhassa flamingoja, kun ne syötiin. Joskus ehkä annan Suomesta vähän epäilyttävän kuvan, mutta ei se mitään. Seuraavaksi meinasin laittaa kuvan paikallisesta pulusta, mutta ehkä nyt ei anneta liian traagista kuvaa tästä eläintarhasta. Ihan normaali eläintarha se oli. Ja se pulu siis ei ollut mikään nähtävyys vaan vapaa yksilö. Noniin. Parasta puistossa olivat tietenkin pingviinit. Kävimme katsomassa myös muutamaa esitystä: hylje-, delfiini- ja papukaijashowta. Papukaijashow kyllä jäi meidän osaltamme vähän lyhyeksi, sillä katsomossa ei ollut ainuttakaan varjoisaa paikkaa ja sinne meinasi kuolla. Muut showt puolestaan olivat mukavan virkistäviä. Aika tavallisia nekin tosin; jos on nähnyt yhden delfiinishown, on nähnyt ne kaikki?
Puolet ajasta kaikki tietenkin yrittivät bongata omien kotimaidensa eläimiä. Koska kuitenkin kaikki muut olivat kurjia eurooppalaisia, meksikolainen voitti tämän kilpailun ylivoimaisesti. Ainoa uniikin suomalainen eläin, jonka löysin, oli poro. Yritin jutella poroille suomeksi, mutta eivät ne tuntuneet ymmärtävän. Epäilen, että ne olivat ehkä ruotsalaisia.
Kun nyt aloitettiin tämäkin kertomus näin positiivisesti, niin mainittakoon vielä, että päivä oli vaihteeksi kuuman tukahduttava ja aurinkoinen. Voisin oikeastaan aloittaa jokaisen postauksen lauseella "Oli kuumaa ja aurinko paahtoi, joten elämä oli vaihteeksi rankkaa." Noniin, yritetääs nyt.
 |
| Flamingoja |
 |
| Pingviinejä! |
 |
| Söpöjä Disney-eläimiä |
Opin muuten myös, että visentti on puolaksi żubr (kirjoitusasun opin äsken Wikipediasta, hihi). Puola on ehkä hassuin kieli ikinä - olen kyllä jo tullut siihen tulokseen, etten vain kykene ääntämään sitä oikein. Pitää jatkaa treenausta, jos vaikka jo kahden kuukauden harjoittelun jälkeen osaisin lausua yhden kämppikseni sukunimen oikein (ei sekään kyllä osaa sanoa minun sukunimeäni, joten en ota tästä liikaa paineita). Sinänsä hienoa olla Espanjassa ja oppia lähinnä kaikkia muita kieliä kuin itse espanjaa.
perjantai 12. elokuuta 2011
Templo de Debod
Templo de Debod on aito muinaisegyptiläinen temppeli, joka on jossain välissä siirretty Madridiin, Parque del Oeste -puistoon. Puisto sijaitsee täältä katsottuna heti Plaza de Españan takana, eli todella lähellä, joten sielläkin on tullut käytyä muutamaan kertaan.
Temppeli on ihan virkistävän erilainen nähtävyys, ja puistokin on kiva. Ainakin päivisin. Viikonloppuiltaisin nuoriso käy siellä ryyppäämässä (kutsutaan nimellä botellón, kuten ilmeisesti Turussakin. Ainakin sen perusteella, mitä olen tänä kesänä Suomen tärkeistä tapahtumista Hesarista lueskellut.). Muutenkin siellä on ilmeisesti paljon prostituutiota sun muuta normaalia puistotoimintaa.
Temppelillä pidetään aina välillä myös hämmentäviä konsertteja. Joskus kesäkuun loppupuolella siellä oli jokin ilmainen ulkoilmakonsertti, joten lähdimme tietenkin kämppisten kanssa katsomaan, minkälainen meininki siellä on. Ei ollut ihan sen kävelymatkan arvoista - musiikki oli jotain aitoa muinaisegyptiläistä ulinaa, jota kestimme ehkä vartin. Heinäkuun loppupuolella kuulimme toisesta ilmaisesta ulkoilmakonsertista, johon taas moni olisi lähtenyt innolla, mutta itse suhtauduin ajatukseen jo vähän skeptisesti. Onneksi sillä kertaa joku oli bongannut esiintyvän artistin nimen jostain etukäteen, joten kuuntelimme varmuudeksi YouTubesta, mitä olisi tällä kertaa luvassa. Tiedossa olisi ollut outoa rumpumusiikkia, joten jätimme kokonaan menemättä sillä kertaa.
 |
| Itse temppeliä |
 |
| Vettä |
Loppuun voisin vielä mainita jotain uusimpia kuulumisia, ettei nyt ihan kesäkuuhun jumituta (vaikka se olikin todella kiva kuukausi). Tämä viikko on mennyt vähän flunssaillessa, ja olin keskiviikkona poissa töistäkin. Nyt on taas vähän parempi fiilis, joten toivottavasti tauti on selätetty. Sinänsä oli vaihteeksi kivaa olla kipeänä, kun kämppikset kuorivat minulle appelsiineja ja olivat jatkuvasti huolestuneita siitä, miten minulla menee. Yksin asustellessa kun sairastelu on vain kurjaa, kun pitää surkeilun lisäksi jaksaa tehdä kaikkia normaaleja arkijuttuja, kuten käydä kaupassa ja laittaa ruokaa kuumeessa. Täällä tosin jouduin myös kiinalaisen lääketieteen uhriksi ja söin pari päivää jotain outoja pillereitä, joita yksi kämppis tyrkytti minulle. Olen kuitenkin yhä hengissä, pillereiden ansiosta tai niistä huolimatta.
maanantai 8. elokuuta 2011
Paseo de la Castellana
Lauantaina tylsistyessäni kotona päätin pitkästä aikaa, että ehkä voisi olla taas aika pienelle turistikierrokselle. Yritin kuumeisesti miettiä, mitä haluaisin raahautua katsomaan, ja lopulta kohteeksi valikoitui useissa postikorteissa näkemäni vinot tornit. Pienellä googlettamisella sain selvitettyä, että ne sijaitsevat Paseo de la Castellanalla, joka on muutenkin vissiin ihan kuuluisa katu. En tietenkään jaksanut selvittää osoitetta tai edes tornien nimiä tarkemmin, vaan ajattelin, että kävelen sitten katua niin pitkälle, kunnes ne tulevat vastaan. Myöhemmin tietenkin kävi ilmi, että katu on aika pitkä. Noh. Aloitetaan kuitenkin alusta.
Cibelekseltä (tykkään taivuttaa espanjaa suomeksi) lähdettäessä aika alkupäässä Paseo de la Castellanaa sijaitsee Plaza de Colón. Siellä on tietenkin Kolumbukselle omistettu patsas, tosin Kolumbus joutuu seisomaan vähän matalamman pylvään päässä kuin Barcelonassa. Ehkä se on ihan ymmärrettävää, sillä täällä ei ole edes merta, mille tähystelisi. Kolumbuksen jälkeen vuorossa on muita aukioita ja patsaita ja suihkulähteitä. Niiden esiintymistiheys ei kuitenkaan ole mitenkään suunnaton, vaan välillä pitää kävellä pitkiäkin matkoja ennen seuraavaa nähtävyyttä.
Päivä oli kuuma ja näännyttävä ja välillä meinasi iskeä epäilys, että ehkä ne himoitsemani tornit eivät sittenkään ole tämän kadun varrella. Tajusin kuitenkin olevani matkalla ainakin suoraa päätä kohti Real Madridin kotistadionia, Estadio Santiago Bernabéuta. Koska mainostin jo käyneeni katsomassa FC Barcelonan vastaavaa stadionia, niin piti sitten katsastaa tämäkin. Katsastamisen tosin hoidin lähinnä kävelemällä ohitse ja ottamalla pari valokuvaa, jotta uskoisitte minun olleen edes jossain lähettyvillä. Ainakin ulkoisesti tosin tämä näytti kivemmalta ja enemmän stadionilta kuin barcelonalainen kilpailijansa.
Stadionin jälkeen oli taivallettava vielä kahden metroaseman väli, ennen kuin päädyin lopulta Plaza de Castillalle ja himoittujen tornien luo. Torneja kutsutaan muuten nimellä "Puerta de Europa" tai "Torres KIO". Jälkimmäinen nimi tulee niiden alkuperäisen omistajan mukaan, vaikkakin sittemmin KIO on joutunut myymään tornit pois (tekstin informatiivisen osan tarjosi Wikipedia, kuinkas muutenkaan). Paseo de la Castellana olisi jatkunut vielä vähän matkaa Plaza de Castillan jälkeen, mutta olin jo niin nääntynyt kuumuudesta ja kävelystä, että hetken valokuvailun jälkeen suorin suorinta tietä lähimmälle metroasemalle ja kotiin. Loppuvinkkinä jälkipolville: Jos haluatte vain nähdä ne vinot tornit, niin ottakaa suosiolla metro Plaza de Castillaan. Jos haluatte kävellä, niin kävelkää.
 |
| Kolumbus vaihteeksi pylvään päässä. |
 |
| Bongasin Suomen lipunkin! Tuuliolosuhteet olivat tosin vähän heikot. |
 |
| Suihkulähde ja hämmentävä käsipatsas. |
Stadionin jälkeen oli taivallettava vielä kahden metroaseman väli, ennen kuin päädyin lopulta Plaza de Castillalle ja himoittujen tornien luo. Torneja kutsutaan muuten nimellä "Puerta de Europa" tai "Torres KIO". Jälkimmäinen nimi tulee niiden alkuperäisen omistajan mukaan, vaikkakin sittemmin KIO on joutunut myymään tornit pois (tekstin informatiivisen osan tarjosi Wikipedia, kuinkas muutenkaan). Paseo de la Castellana olisi jatkunut vielä vähän matkaa Plaza de Castillan jälkeen, mutta olin jo niin nääntynyt kuumuudesta ja kävelystä, että hetken valokuvailun jälkeen suorin suorinta tietä lähimmälle metroasemalle ja kotiin. Loppuvinkkinä jälkipolville: Jos haluatte vain nähdä ne vinot tornit, niin ottakaa suosiolla metro Plaza de Castillaan. Jos haluatte kävellä, niin kävelkää.
 |
| Estadio Santiago Bernabéu |
 |
| Viimeinkin! Puerta de Europa, tai Torres KIO. |
perjantai 5. elokuuta 2011
100 Montaditos
100 Montaditos, Cien Montaditos, One Hundred Bocadillos, mitä näitä nyt on (ensimmäinen on virallinen nimi, sitten sama espanjaksi ja viimeisenä yhden entisen kämppiksen näkemys nimestä). Kyseessä kuitenkin on ravintola (tai ravintolaketju - Madridissakin näitä taitaa olla useampia), jossa tuppaamme käymään nykyään joka keskiviikko.
Keskiviikkoisin 100 Montaditosta saa kahdella eurolla mukillisen juotavaa sekä yhden montaditon. Montaditot ovat pieniä täytettyjä patonkeja (vähän kuin mini-bocadilloja, jos tämä vertaus nyt ketään auttaa), ja paikan nimen mukaisesti erilaisia vaihtoehtoja on 100 kpl. Halpaa ja kivaa siis. Tilaukset tehdään paperilapulle, joka kiikutetaan tiskille. Juomat saa heti mukaan, mutta montaditoja pitää luonnollisesti odotella jonkin aikaa. Tiskiltä sitten huudetaan, kun leivät ovat valmiita ja haettavissa, joten omaa nimeään pitää odotella skarppina.
Täälläkin tosin ainakin keskiviikkoisin tuppaa olemaan myös kaikki muut, joten pöytätilaa on yleensä aika vaikeaa löytää. Aika usein olemmekin päätyneet seisoskelemaan yhdessä nurkassa, mutta käyhän se niinkin. Tällä viikolla pääsimme tosin ensimmäistä kertaa ihan pöytään istumaan, kun olimme ensin nököttäneet ikuisuuden jossain takanurkassa odottamassa tilaa.
Tänään muuten slovenialainen kämppikseni lähti pois, ja viime viikolla häipyi intialainen poikakin. Nyt täällä on enää yksi tyyppi, joka on ollut täällä pitempään kuin minä. Kaikki loput ovat tulleet kesäkuun lopun jälkeen. Tunnen oloni jotenkin vanhaksi, hihi. Ja muutenkin taas aika surullista, kun pisimpään tuntemani tyypit ovat kaikki poissa. Mutta sain toissapäivänä uuden huonekaverin! Se on taiwanilainen tyttö, ja vaikuttaa ainakin tosi kivalta. Sen kanssa asun varmaan sitten loppuaikani täällä, sillä sekin kuulemma häipyy elokuun lopussa.
 |
| Väkeä |
Täälläkin tosin ainakin keskiviikkoisin tuppaa olemaan myös kaikki muut, joten pöytätilaa on yleensä aika vaikeaa löytää. Aika usein olemmekin päätyneet seisoskelemaan yhdessä nurkassa, mutta käyhän se niinkin. Tällä viikolla pääsimme tosin ensimmäistä kertaa ihan pöytään istumaan, kun olimme ensin nököttäneet ikuisuuden jossain takanurkassa odottamassa tilaa.
 |
| Montaditoja |
 |
| Viinaa! Tinto de Veranoa. |
keskiviikko 3. elokuuta 2011
El Rastro
Joka sunnuntai La Latinan lähellä (kävelymatkan päässä) on avoinna suuri kirpputori, El Rastro. Kaikkien oppaiden mukaan se on myös yksi Madridin tärkeistä nähtävyyksistä, joten ehkä sekin ansaitsee oman kirjoituksensa. Jo kesäkuussa minun oli tarkoitus käydä siellä aika monena sunnuntaina, mutta yleensä homma kaatui siihen, että kirpputori on avoinna niin aikaisin. Kojut aukeavat noin klo 9 ja alkavat sulkeutua kahden jälkeen. Paras aika olla paikalla onkin ennen keskipäivää, joka tosiaan useimpina sunnuntaina tuntuu melkein aamuyöltä.
Nyt olen sentään onnistunut käymään siellä jo kaksikin kertaa. En ole tosin ostanut vieläkään mitään, mutta ehkä kolmas kerta toden sanoo, kun pitäisi piakkoin ruveta ostelemaan matkamuistoja ja tuliaisiakin. Kojuja on oikeasti paljon, ja tarjolla on ties mitä vaatteita, turistikrääsää, CD:itä ja DVD:itä, kattiloita ja paistinpannuja, puukkoja, taidetta, leluja ja vaikka mitä muuta. Pelkästään kävelemällä alueen läpi saa helposti kulutettua pari tuntia. Tietenkin, jos vielä harrastaa armotonta shoppailua, voi täällä viettää koko aamupäivän.
Väkeä on myös hillittömästi. Jotain kertoo ehkä se, että kun ensimmäistä kertaa kävin kirpputorilla, lähdin noin 10 kämppikseni kanssa liikenteeseen, mutta palasin lopulta yksin kotiin, kun olin hävittänyt kaikki muut. Kirpputorilla on kuulemma myös paljon taskuvarkaita, joten laukusta kannattaa pitää normaalia enemmän huolta. Tosin ylipäätään Madridissa on myös kuulemma paljon taskuvarkaita, mutten ole kyllä vielä törmännyt yhteenkään. Olin aluksi vähän vainoharhainen niiden suhteen, mutta nykyään kuljen kyllä melkein yhtä huolettomasti täällä kuin Helsingissäkin. Tietenkin tämän mainittuani lompakkoni varmaan pöllitään tänään, mutta ei se mitään.
Heh, loppuhuomiona vielä, että löysin vasta sellaisen sivuston kuin Madripedia yrittäessäni tarkastaa, etten ihan valehtele Rastron aukioloaikoja. Sieltä löytyy näköjään paljon juttua Madridin nähtävyyksistä, jos vain osaa espanjaa.
 |
| El Rastro |
 |
| Koju |
Väkeä on myös hillittömästi. Jotain kertoo ehkä se, että kun ensimmäistä kertaa kävin kirpputorilla, lähdin noin 10 kämppikseni kanssa liikenteeseen, mutta palasin lopulta yksin kotiin, kun olin hävittänyt kaikki muut. Kirpputorilla on kuulemma myös paljon taskuvarkaita, joten laukusta kannattaa pitää normaalia enemmän huolta. Tosin ylipäätään Madridissa on myös kuulemma paljon taskuvarkaita, mutten ole kyllä vielä törmännyt yhteenkään. Olin aluksi vähän vainoharhainen niiden suhteen, mutta nykyään kuljen kyllä melkein yhtä huolettomasti täällä kuin Helsingissäkin. Tietenkin tämän mainittuani lompakkoni varmaan pöllitään tänään, mutta ei se mitään.
 |
| Lisää Rastroa |
maanantai 1. elokuuta 2011
Kaksi kuukautta takana, yksi edessä?
Heh, jotenkin tuntuu siltä, että vasta kirjoitin vastaavanlaisen tekstin kesäkuun loppumisen kunniaksi. Mutta niin se vain aika kuluu (ja me sen mukana). Muistellaan nyt siis hetki heinäkuutakin, kun sekin kerran meni jo loppumaan. Tekstin kuvituksena erinäisiä turistinähtävyyksiä. Kuvat ovat aika vanhoja jo, ja ne ovat vain odottaneet jotain tilaisuutta päästä koristamaan blogiani.
Kun heinäkuu alkoi, täällä oli paikallinen homoviikonloppu täydessä vauhdissa. Viikonloppu oli aika pimeä, mutta sen jälkeen meno vähän rauhoittui, kun ne kaikki vanhat kämppikset muuttivat pois. Aluksi olikin vähän surkeaa, kun ensimmäiset uudet kämppikset eivät oikein vakuuttaneet, ja täällä oli kovin hiljaista. Sittemmin onneksi on tullut uusia kivojakin tyyppejä, tympeimmät tyypit ovat muuttaneet pois ja olen ehkä tottunut loppuihin. Nykyään on taas ihan kiva hengailla kämppisten kanssa.
Tosiaan pari viikkoa sitten intialainen kämppikseni muutti myös pois ja jäin paikan ainoaksi tytöksi. Olin stalkannut jostain paperista, että kuun lopulla saisin uuden huonekaverin, ja vaikka onkin kivan leveää asustella yksin huoneessa, odotin ihan innoissani uutta seuraa. Noh, eilen sitten uusi kämppis tuli, mutta ei se ollutkaan tyttö, joten se sijoitettiin toiseen huoneeseen. Asun siis yhä yksin huoneessani, eikä ainakaan lähiaikoina kuulemma ole tulossa uusia tyyppejä. Vähän harmi.
Tulen kyllä ihan hyvin toimeen kaikkien näiden poikienkin kanssa, mutta aina välillä tunnen oloni vähän ulkopuoliseksi. Jotenkin minua ei esim. inspiroi hillua parvekkeella huutelemassa vastapäisen talon tytöille, heh. Noh, onneksi vastapainoksi saan tuntea itseni välillä todella tärkeäksi. Yksi kämppis ei melkein koskaan pidä avaimiaan mukanaan, koska minä voin aina avata oven, heh. Joskus tuntuu myös siltä, että olen ainoa, joka osaa heittää roskiksen ulos tai osaa kuivata suihkun lattian (sen jälkeen, kun muut ovat käyneet suihkussa; itse en ymmärrä, miten sen lattian edes saa niin märäksi, jos suihkuttelee vain siellä suihkukopissa). En nyt ehkä oikeasti ole ihan näin katkeroitunut, mutta välillä ei vain voi ymmärtää.
Heinäkuussa turisteilu on jäänyt vähän vähäiseksi. Toki kävin siellä Barcelonassa, mutta Madridissa ei ole enää oikein jaksanut talsia kameran kanssa kuvailemassa ties mitä portteja (ohessa esimerkkejä). Pitää yrittää ryhdistäytyä nyt elokuussa, että saisi katsastettua loputkin huomattavat paikat ennen kotiinpaluuta.
Töissä on mielenkiintoisempaa kuin ennen, kun pomoni/mikälie vastaava palasi kolmen viikon lomaltaan ja sain taas vähän töitäkin. Opin kyllä siinä kolmen viikon aikana hyvin lusmuilemaan netissä koko päivän, joten nyt on vähän vaikeuksia keskittyä täysipainotteisesti töihin. Enkä kyllä uskallakaan, sillä todennäköisesti nykyisen hommani loputtua olen taas ilman töitä, joten parempi tehdä vain hissukseen, ettei tule eteen taas totaalista tylsistymistä. Työajatkin tosiaan muuttuivat kuun vaihteessa inhimillisemmiksi, ja pääsen kotiin jo kolmelta. Nykyään on hämmentävän paljon vapaa-aikaa, ja päiväunetkin voi nukkua jo ennen iltaa. Lounas tosin on siirtynyt entistä myöhäisemmäksi, kun syön vasta, kun pääsen kotiin joskus neljän aikoihin. Onneksi voin aina hyväksikäyttää työpaikan karkki/voileipä-automaattia, jos rupeaa liikaa nääntymään. Kesän tavoitteena on testata jokaista tuotetta vähintään kerran. Olen jo melkein saavuttanut tavoitteen, vaikka usein ostankin tylsästi samoja voileipiä.
Lopuksi saatte vielä nauttia eräästä musiikillisesta helmestä, jonka "vahingossa" "unohdin" edellisestä kirjoituksestani. Ensimmäistä kertaa tämän kuullessani mietin lähinnä, että kaikenlaista roskaa sitä soitetaankin. Sittemmin osa kämppiksistä kehitti jonkin fiksaation tätä kohtaan, ja nykyään ei voi viettää päivääkään kuulematta tätä. Valitettavasti samat kämppikset keksivät myös jossain vaiheessa, että tämän soittaminen täysillä olohuoneessa on loistavan dramaattinen tapa herättää minut, kun yritän viattomasti nukkua päiväunia illalla. Noh, suhteeni biisiin on kaiken tämän yliannostuksen jälkeen muuttunut melkein positiiviseksi. Onhan kappaleessa sentään sanomaa! Saa sitten taas kommentoida, jos video ei näy. Ette kyllä menetä juuri mitään, vaikkette näkisi sitä.
Toivotaan elokuulta parempaa musiikkia, uusia kivoja kämppiksiä, enemmän turisteilua ja tietenkin lisää kivoja hetkiä! Kolme kuukautta takana, nolla edessä -postauksen voin sitten kirjoittaa hyisestä Suomesta, hih.
 |
| Fuente de Cibeles ja Palacio de Comunicaciones |
Tosiaan pari viikkoa sitten intialainen kämppikseni muutti myös pois ja jäin paikan ainoaksi tytöksi. Olin stalkannut jostain paperista, että kuun lopulla saisin uuden huonekaverin, ja vaikka onkin kivan leveää asustella yksin huoneessa, odotin ihan innoissani uutta seuraa. Noh, eilen sitten uusi kämppis tuli, mutta ei se ollutkaan tyttö, joten se sijoitettiin toiseen huoneeseen. Asun siis yhä yksin huoneessani, eikä ainakaan lähiaikoina kuulemma ole tulossa uusia tyyppejä. Vähän harmi.
Tulen kyllä ihan hyvin toimeen kaikkien näiden poikienkin kanssa, mutta aina välillä tunnen oloni vähän ulkopuoliseksi. Jotenkin minua ei esim. inspiroi hillua parvekkeella huutelemassa vastapäisen talon tytöille, heh. Noh, onneksi vastapainoksi saan tuntea itseni välillä todella tärkeäksi. Yksi kämppis ei melkein koskaan pidä avaimiaan mukanaan, koska minä voin aina avata oven, heh. Joskus tuntuu myös siltä, että olen ainoa, joka osaa heittää roskiksen ulos tai osaa kuivata suihkun lattian (sen jälkeen, kun muut ovat käyneet suihkussa; itse en ymmärrä, miten sen lattian edes saa niin märäksi, jos suihkuttelee vain siellä suihkukopissa). En nyt ehkä oikeasti ole ihan näin katkeroitunut, mutta välillä ei vain voi ymmärtää.
 |
| Puerta de Alcalá |
Töissä on mielenkiintoisempaa kuin ennen, kun pomoni/mikälie vastaava palasi kolmen viikon lomaltaan ja sain taas vähän töitäkin. Opin kyllä siinä kolmen viikon aikana hyvin lusmuilemaan netissä koko päivän, joten nyt on vähän vaikeuksia keskittyä täysipainotteisesti töihin. Enkä kyllä uskallakaan, sillä todennäköisesti nykyisen hommani loputtua olen taas ilman töitä, joten parempi tehdä vain hissukseen, ettei tule eteen taas totaalista tylsistymistä. Työajatkin tosiaan muuttuivat kuun vaihteessa inhimillisemmiksi, ja pääsen kotiin jo kolmelta. Nykyään on hämmentävän paljon vapaa-aikaa, ja päiväunetkin voi nukkua jo ennen iltaa. Lounas tosin on siirtynyt entistä myöhäisemmäksi, kun syön vasta, kun pääsen kotiin joskus neljän aikoihin. Onneksi voin aina hyväksikäyttää työpaikan karkki/voileipä-automaattia, jos rupeaa liikaa nääntymään. Kesän tavoitteena on testata jokaista tuotetta vähintään kerran. Olen jo melkein saavuttanut tavoitteen, vaikka usein ostankin tylsästi samoja voileipiä.
 |
| Puerta de Toledo |
Toivotaan elokuulta parempaa musiikkia, uusia kivoja kämppiksiä, enemmän turisteilua ja tietenkin lisää kivoja hetkiä! Kolme kuukautta takana, nolla edessä -postauksen voin sitten kirjoittaa hyisestä Suomesta, hih.
torstai 28. heinäkuuta 2011
Musiikkia!
Tajusin tuossa juuri, että en ole muuten pitkään aikaan ollut yhtä selvillä ajankohtaisista bilebiiseistä kuin tänä kesänä. Suomessa kun en juuri koskaan käy missään diskoissa tahi baareissa, joten hittibiisejä kuulee lähinnä radiosta tai kavereiden soittamana (tai kuuntelemalla Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listaa, mitä tulee tosin nykyään tehtyä vähemmän, kun en juurikaan enää Spotifyä käytä).
Täällä sitten puolestaan sosiaalinen elämä = kämppikset, joten jos kämppikset lähtevät diskoon, minäkin yleensä menen, sillä mitäpä sitä nyt illalla yksin kotona tekisi. Alun epäröinnin jälkeen olen kyllä itsekin jo harvinaisen tottunut tähän ajanviettotapaan, ja ehkä siellä lempipaikassamme tulee välillä käytyä vähän liikaa (viime viikolla 4 kertaa, mutta se ehkä meni vähän yli keskiarvon..). Tämän takia osaan myös harvinaisen laajan repertuaarin bilebiisejä, joista ajattelin nyt jakaa muutaman kanssanne! Toki täällä soitetaan samoja kappaleita mitä Suomessakin varmasti, joten keskityin nyt espanjankieliseen musiikkiin, ettei menisi liian tylsäksi.
Juan Magán - Bailando Por Ahí
Tässä on tietenkin hienointa sanat, koska niissä mainitaan Madrid! Hihi.
Ayer la vi bailando por ahí,
con sus amigas en una calle de Madrid.
Tan linda como en día en que la conocí,
¡Fueron los días más felices para mí!
Shakira feat. El Cata - Rabiosa
Shakiraa nyt varmasti kuulee Suomessakin, mutta kuitenkin. Espanjankielinen versio on parempi kuin englanninkielinen!
Cidinho & Doca - Rap Das Armas
Tämä sitten taas on ilmeisesti jo jokusen vuoden vanha kappale, mutta en ole ainakaan itse aiemmin kuullut. Ja täällä soitetaan kyllä yhä jatkuvasti, joten ehkä se on vieläkin in.
Daddy Yankee - Lo Que Paso Paso
Lisää vanhempia biisejä! Ehkä en kirjoita näitä kommentteja, jos ei ole mitään sanottavaa...
DJ Mendez - Lady
Juan Magán feat. Don Omar - Ella No Sigue Modas
Jos joku video ei näy, niin saa ilmoittaa! Ja ei, musiikkimakuni ei ole täysin degeneroitunut sisältämään vain espanjalaisia tanssibiisejä, mutta olen alkanut ymmärtää niitä paljon paremmin! Yritän myös välillä katsella, mikä on in Suomessa (samat lätkäbiisit kuin toukokuussa? sekä muuta suomalaista musiikkia, joka ei nyt jotenkin iske. ehkä olen nyt vain asettautunut väärälle aallonpituudelle. ja täällä on niin kuumakin, ettei jaksa mitään syvällistä tulkintaa).
Täällä sitten puolestaan sosiaalinen elämä = kämppikset, joten jos kämppikset lähtevät diskoon, minäkin yleensä menen, sillä mitäpä sitä nyt illalla yksin kotona tekisi. Alun epäröinnin jälkeen olen kyllä itsekin jo harvinaisen tottunut tähän ajanviettotapaan, ja ehkä siellä lempipaikassamme tulee välillä käytyä vähän liikaa (viime viikolla 4 kertaa, mutta se ehkä meni vähän yli keskiarvon..). Tämän takia osaan myös harvinaisen laajan repertuaarin bilebiisejä, joista ajattelin nyt jakaa muutaman kanssanne! Toki täällä soitetaan samoja kappaleita mitä Suomessakin varmasti, joten keskityin nyt espanjankieliseen musiikkiin, ettei menisi liian tylsäksi.
Juan Magán - Bailando Por Ahí
Tässä on tietenkin hienointa sanat, koska niissä mainitaan Madrid! Hihi.
Ayer la vi bailando por ahí,
con sus amigas en una calle de Madrid.
Tan linda como en día en que la conocí,
¡Fueron los días más felices para mí!
Shakira feat. El Cata - Rabiosa
Shakiraa nyt varmasti kuulee Suomessakin, mutta kuitenkin. Espanjankielinen versio on parempi kuin englanninkielinen!
Cidinho & Doca - Rap Das Armas
Tämä sitten taas on ilmeisesti jo jokusen vuoden vanha kappale, mutta en ole ainakaan itse aiemmin kuullut. Ja täällä soitetaan kyllä yhä jatkuvasti, joten ehkä se on vieläkin in.
Daddy Yankee - Lo Que Paso Paso
Lisää vanhempia biisejä! Ehkä en kirjoita näitä kommentteja, jos ei ole mitään sanottavaa...
DJ Mendez - Lady
Juan Magán feat. Don Omar - Ella No Sigue Modas
Jos joku video ei näy, niin saa ilmoittaa! Ja ei, musiikkimakuni ei ole täysin degeneroitunut sisältämään vain espanjalaisia tanssibiisejä, mutta olen alkanut ymmärtää niitä paljon paremmin! Yritän myös välillä katsella, mikä on in Suomessa (samat lätkäbiisit kuin toukokuussa? sekä muuta suomalaista musiikkia, joka ei nyt jotenkin iske. ehkä olen nyt vain asettautunut väärälle aallonpituudelle. ja täällä on niin kuumakin, ettei jaksa mitään syvällistä tulkintaa).
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
El Tigre
Pitäydytään yhä arkistojen aarteissa! Tällä kertaa ei sentään olla yhtä kaukana menneisyydessä kuin viime postauksessa, vaan viime viikon keskiviikossa (13.7.). Yhdellä kämppiksellä oli synttärit, joten sen kunniaksi (tai muuten vaan) kävimme yhdessä kivassa tapas-paikassa, El Tigressä. Paikka on kuuluisa siitä, että siellä tarjotaan hillittömästi tapaksia. Täällä saa normibaareissakin melkein aina jotain pientä tapasta juoman lisukkeeksi, mutta El Tigressä nautitaan juomaa lähinnä tapasten lisukkeeksi. Paikka on todella suosittu: kun me saavuimme paikalle, oli se aivan täynnä väkeä. Liikkuminenkin oli vähän hankalaa siinä tungoksessa, mutta lopulta onnistuimme sentään valtaamaan yhdestä nurkasta vähän tilaa.
Yksi mini-kokoinen juoma tapaksineen El Tigressä maksoi 6e / henkilö. Oheisista kuvista voi ehkä päätellä, että mini on nimenä vähän arveluttava. Wikipedian mukaan sen koko on 7,5dl, enkä yhtään epäile tätä. Tapaksia sai myös lautasellisen per nenä, emmekä jaksaneet edes syödä kaikkea. Tapas-settiin kuului kanansiipiä, perunasiivuja ja kuorrutettuja lihapalleroita (yritimme analysoida, mitä lihaa ne olivat, jotta intialainen olisi tiennyt, voiko niitä syödä, mutta ei siitä mitään tullut, joten ei se syönyt).
Kaikki muut tietenkin joivat kaljaa, mutta minä sangriaa. En ole oikein koskaan muuten tykännyt viineistä, mutta täällä olen oppinut tykkäämään sentään sangriasta sekä calimochosta (tai kalimotxosta), missä on puolet punaviiniä ja puolet cokista. Kaljasta en vieläkään edes yritä tykätä.
 |
| Kolmen hengen tapas-setti, feat. käteni! |
Kaikki muut tietenkin joivat kaljaa, mutta minä sangriaa. En ole oikein koskaan muuten tykännyt viineistä, mutta täällä olen oppinut tykkäämään sentään sangriasta sekä calimochosta (tai kalimotxosta), missä on puolet punaviiniä ja puolet cokista. Kaljasta en vieläkään edes yritä tykätä.
 |
| Minisangria |
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Viva el Orgullo Gay de Madrid!
Madridin Gay Pride -viikkoa vietettiin samoihin aikoihin kuin Suomessakin. Päätapahtuma eli kulkue yms. oli lauantaina 2.7., eli tämä postaus on ehkä saanut odottaa itseään vähän liian pitkään. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Vaikka Suomessakin Pride on ihan yleinen hengailutapahtuma monille muillekin kuin LGBT-ihmisille, täällä se oli vielä jotain paljon enemmän, vähän kuin yleinen kansanjuhla. Kulkueen aikaan porukkaa oli paikalla kuulemma noin miljoona. Paikallisessa homolähiössä Chuecassa (ihan meidän lähellä!) puolestaan juhlittiin koko viikko.
Hienointa kaikessa tietenkin oli se, että kulkue kulki Gran Víaa pitkin. Oli siistiä, kun ennen kulkueen saapumista saattoi itsekin vain kävellä keskellä Gran Víaa. Yleensä se on aika täynnä autoja. Hengattiin kulkueen aikaan kämppisten kanssa ensin Plaza de Españalla katsomassa meininkiä (puolen Madridin kanssa), ja myöhemmin seurattiin tilannetta omilta parvekkeilta (tai niiden onnellisten, jotka asuvat parvekkeellisissa huoneissa). Väkeä oli aika käsittämättömän paljon liikkeellä. Ihan hienoa kyllä, että homojen oikeuksia puolustava tapahtuma on täällä yleinen karnevaali, johon osallistuvat aivan kaikki.
Kulkueen jälkeen yöllä oli vielä jokin ilmaiskonsertti Callaossa. Tultiin kyllä onnistuneesti paikalle vain vähän ennen konsertin loppua (se loppui jo kolmelta!). Sekin tapahtuma oli yhtä ihmismassaa, ja konsertin loputtua oli hieman vaikeuksia päästä kulkemaan haluamaansa suuntaan, kun kaikki väki lähti purkautumaan ympäriinsä. Lopun yön tietenkin sitten vietimme Star Studiossa, jossa olemme melkein aina ja joka kyllä ansaitsee oman postauksensa jossain välissä. Nukkumaan kuudelta, mutta oli sentään vasta sunnuntaiaamu! Ja tämä oli vieläpä sen traagisen viikon loppu, jolloin melkein kaikki vanhat kämppikseni lähtivät, joten ei ehkä ollut ainoa yö, jolloin tuli valvottua liikaa. Onneksi seuraava viikko sujui paljon rauhallisemmin!
Vaikka Suomessakin Pride on ihan yleinen hengailutapahtuma monille muillekin kuin LGBT-ihmisille, täällä se oli vielä jotain paljon enemmän, vähän kuin yleinen kansanjuhla. Kulkueen aikaan porukkaa oli paikalla kuulemma noin miljoona. Paikallisessa homolähiössä Chuecassa (ihan meidän lähellä!) puolestaan juhlittiin koko viikko.
 |
| Kulkue |
 |
| Lisää kulkuetta |
Kulkueen jälkeen yöllä oli vielä jokin ilmaiskonsertti Callaossa. Tultiin kyllä onnistuneesti paikalle vain vähän ennen konsertin loppua (se loppui jo kolmelta!). Sekin tapahtuma oli yhtä ihmismassaa, ja konsertin loputtua oli hieman vaikeuksia päästä kulkemaan haluamaansa suuntaan, kun kaikki väki lähti purkautumaan ympäriinsä. Lopun yön tietenkin sitten vietimme Star Studiossa, jossa olemme melkein aina ja joka kyllä ansaitsee oman postauksensa jossain välissä. Nukkumaan kuudelta, mutta oli sentään vasta sunnuntaiaamu! Ja tämä oli vieläpä sen traagisen viikon loppu, jolloin melkein kaikki vanhat kämppikseni lähtivät, joten ei ehkä ollut ainoa yö, jolloin tuli valvottua liikaa. Onneksi seuraava viikko sujui paljon rauhallisemmin!
 |
| Sama myöhemmin parvekkeelta |
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
The Barcelona Tales, osa V: Estadi Olímpic, Plaça d'Espanya ja paluu
Sunnuntaina oli tarkoitus herätä aikaisin, mutta lopulta pääsimme liikkeelle vasta kymmenen aikoihin. Hostelli oli myös luovutettava puoleenpäivään mennessä, joten päivän turistikierroksen joutui tekemään raahaten mukanaan kaikkia tavaroitaan. Päivän ensimmäinen etappimme oli Parc del Mirador, jonne emme kyllä koskaan päässeet. Tämäkin oli siis jonkin mäen huipulla, ja lähdimme kiipeämään mäelle ilmeisen väärältä puolelta, jolloin vastaan tuli lopulta vain umpikuja. Päästyämme takaisin alas ei jotenkin enää huvittanut etsiä parempaa reittiä mäelle, vaan sivuutimme kukkulan suosiolla. Jatkoimme taivallusta samoilla seuduilla ja toki kiipesimme lopulta toiselle kukkulalle, sillä ilmeisesti jok'ikinen nähtävyys tässä kaupungissa sijaitsee jossain korkeuksissa. Tykkään oikeastaan Madridin tasaisuudesta enemmän.
Seuraavaksi, päästyämme sinne seuraavalle mäelle, törmäsimme erinäisiin puistoihin. Ne olivat kaikki ihan kivoja, mutta eivät nyt mitään kovin ihmeellisiä. Tietenkin, koska olimme jälleen jossain vuoristossa, sieltä oli hyvät näkymät kaupungin ylle. Puistojen jälkeen oli vuorossa Estadi Olímpic (olympiastadion, jos tämä ei ollut arvattavissa). Se oli hieno paikka myös, arvostin ehkä enemmän kuin sitä lauantaista jalkapallokenttää. Sinnekin olisi ehkä päässyt sisälle, mutta hortoilimme jälleen vain ulkopuolella. Aikaa nyt kuitenkin oli rajoitetusti, sillä paluubussimme lähti jo klo 15.30.
Olympiastadionin jälkeen oli vuorossa lisää puistoja ja lopulta tavoittelemamme museo (Museu Nacional d'Art de Catalunya), jonka pihalta oli ehkä parhaat näkymät kaupungille, hienolle isolle suihkulähteelle ja paikalliselle Plaza de Españalle, Plaça d'Espanyalle. Plaça d'Espanyan kautta tietenkin kulki paikallinen Gran Vía. (Tajusin vasta, etten olekaan koskaan kirjoittanut tänne mitään Plaza de Españasta, hehheh. En olekaan käynyt siellä kuin n kertaa. Tietämättömille tiedoksi, että se on siis puisto yms. alue Madridissa, ja Gran Vía päättyy sinne.) Hieno iso suihkulähde on nimeltään Font Màgica de Montjuïc, ja ilmeisesti illalla siihen liittyy jokin musiikki+valo -show. Keskellä päivää tätä ei tietenkään ollut, joten tuli sitten sekin missattua.
Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo kaksi, joten otimme metron ja suunnan kohti bussiasemaa. Bussi lähti klo 15.30 ja oli perillä Madridissa noin klo 23.50. Mukavat 8 tuntia siis taas matkustusta, ja tällä kertaa vielä illalla, joten koko matkaa ei voinut nukkua. Nukuin kyllä aluksi pari tuntia, sillä olin jälleen kaikesta kävelystä väsynyt. Sitten luin kirjaa, kunnes tuli liian pimeää, ja loppumatkan kuuntelin musiikkia ja torkuin. Selvittiin silti siitäkin! Nukkumaan pääsin joskus yhden aikaan, ja sitten taas maanantaina oli herätys klo 7. Olo ei ehkä ollut kovin rentoutunut kaiken tämän jälkeen, mutta kiva reissu kuitenkin. Madridissa ehtii taas nukkua! Ainakin välillä.
 |
| Estadi Olímpic |
Olympiastadionin jälkeen oli vuorossa lisää puistoja ja lopulta tavoittelemamme museo (Museu Nacional d'Art de Catalunya), jonka pihalta oli ehkä parhaat näkymät kaupungille, hienolle isolle suihkulähteelle ja paikalliselle Plaza de Españalle, Plaça d'Espanyalle. Plaça d'Espanyan kautta tietenkin kulki paikallinen Gran Vía. (Tajusin vasta, etten olekaan koskaan kirjoittanut tänne mitään Plaza de Españasta, hehheh. En olekaan käynyt siellä kuin n kertaa. Tietämättömille tiedoksi, että se on siis puisto yms. alue Madridissa, ja Gran Vía päättyy sinne.) Hieno iso suihkulähde on nimeltään Font Màgica de Montjuïc, ja ilmeisesti illalla siihen liittyy jokin musiikki+valo -show. Keskellä päivää tätä ei tietenkään ollut, joten tuli sitten sekin missattua.
 |
| Museu Nacional d'Art de Catalunya |
 |
| Näkymä museon pihalta Plaça d'Espanyalle |
tiistai 19. heinäkuuta 2011
The Barcelona Tales, osa IV: Sagrada Família ja ranta
Päivän Gaudí-annos ei tietenkään jäänyt Parc Güelleen, vaan seuraavaksi otimme suunnan kohti kaupungin tärkeintä maamerkkiä (ainakin tällaisen tietämättömän turistin näkökulmasta), varmaan maailman kuuluisinta vielä rakenteilla olevaa rakennusta, Sagrada Famíliaa. Metroasemat olivat huonosti sijoittuneita, joten kävelimme koko matkan sinne. Tässä vaiheessa ei jotenkin enää huvittanut kävellä, mutta se oli vain kestettävä. Sagrada Família oli hieno. Se oli hämmentävän iso ja korkea ja upea. Emme käyneet kyllä sielläkään sisällä, sillä enää ei olisi jaksanut lisäkävelyä.
Illalla kävimme vielä käveskelemässä ympäristössä ja ihailemassa maisemia. Barcelonassa muuten kaikki tuntuivat pyöräilevän. Pyöriä olisi voinut vuokrata monesta paikasta kadun varresta, ja jopa pyöräteitä oli joka puolella. Ehkä joskus taisin mainitakin, että Madridissa kukaan ei pyöräile, joten tämä oli kyllä ihan positiivinen eroavaisuus. Paluumatkalla hostellille minulle muuten tultiin kahteen otteeseen myymään huumeita. Ei ole tätäkään ennen sattunut. Onneksi ala-asteen tehokas huumevalistus oli vielä kirkkaana mielessäni, ja osasin sanoa kiltisti "no, gracias" myyjille! Nukkumaan päästiin hämmentävän aikaisin, jo kymmeneltä. Ehkä se oli ihan odotettavaakin koko päivän ravaamisen jälkeen.
 |
| Sagrada Família |
 |
| ...ja sama toiselta puolelta |
Tarpeeksi Sagrada Famíliaa ihailtuamme otimme metron hostellille. Kello oli jotain neljä, ja itse kukin oli aika kuollut jo tässä vaiheessa. Vieläkään ei kuitenkaan ollut aikaa nukkua, sillä piti ehtiä rannalle ennen, kuin aurinko laskee. Kuvittelimme majoittuneemme lähelle rantaa, mutta oikeasti sinne sitten olikin taas vähän pidempi kävelymatka. Meri toki oli suht lähellä, mutta itse biitsi ei. Saimme kuitenkin taivallettua sinne asti. Ranta oli täynnä ihmisiä, mutta kyllä sinne sentään vielä sekaan mahtui. Myös erinäisiä kaupustelijoita suorastaan vilisi rannalla. Kiinalaisia kaupustelijoita myymässä kaljaa ja vettä nyt on Madridissakin joka puistossa, mutta täällä olisi voinut ostaa ties mitä erinäistä syötävää ja hierontaakin. En ostanut mitään, jos jäitte miettimään. Kävin muuten vasta nyt varmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna uimassa meressä. Välimeri oli virkistävän kylmähkö ja suolainen. Pakollisen uintisession jälkeen saattoikin sitten lopulta vain maata paikoillaan ja torkkua pari tuntia.
 |
| Kristoffer Kolumbus pylvään päässä |
 |
| Nättiä maisemaa |
 |
| Paatteja ja merta |
maanantai 18. heinäkuuta 2011
The Barcelona Tales, osa III: Parc Güell
Camp Noun jälkeen jatkoimme hyvin alkanutta metroilua ja matkasimme kohti Parc Güellea, joka on tunnettu puisto täynnä Gaudí-luomuksia. Matka metroasemalta puistoon alkoi viattomasti, ja seurasimme onnellisesti opasteita. Kunnes vähän matkan kävelyn jälkeen vastassamme oli nuoli vasemmalle. Käännös vasemmalle - ja edessä oli loputtomasti liukuportaita? Liukuportaiden jälkeen oli vuorossa portaatonta jyrkkää ylämäkeä, sitten lisää liukuportaita ja lopuksi tavallisia portaita. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että puisto on jonkun Barcelonan korkeimman vuoren huipulla!
Puistoon päästyämme tietenkin jatkoimme vielä taivallusta ylöspäin, kohti korkeinta kohtaa. Siellä oli vielä jokin Golgata-henkinen monumentti, jonka huipulle piti tietenkin kiivetä, vaikka mitään turvakaiteita ei tietenkään ollut ja tippuminen horjahtamalla olisi ollut enemmän kuin todennäköistä. Siellä sitten seisoin vähän aikaa kauhusta jäykkänä (kaukana reunasta), kunnes sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja hoiperreltua takaisin alas. Olin nääntynyt kaiken sen kävelyn jälkeen, puistossa oli tukalan kuuma ja joku soitti vielä didgeridoota. Tunnelma oli lievästi psykedeelinen.
Huipulta hipsimme sitten hiljalleen kohti muuta puistoa. Siellä sitten lopulta olivat ne kaikki ihmiset, joita ei aamulla näkynyt missään. Tai lähinnä turistit - sittemmin kaikki paikat olivat täynnä turisteja. Madridissa niitä on paljon vähemmän, mikä on oikeastaan paljon kivempaa. Tykkään olla uniikki! Gaudín luomukset olivat makeita. En ole silti ihan varma, olivatko ne kaiken sen kiipeämisen arvoisia (no olivat ne). Varsinkin, kun ehkä se kuuluisin lisko oli niin ympäröity turisteilla, ettei sitä oikein pystynyt kunnolla ihailemaan. Yritin täsmävalokuvata sitä aina silloin, kun edellinen turisti oli juuri ottanut kätensä pois sen suusta eikä seuraava ollut vielä ehtinyt poseerausasentoon. Ne olivat vaikeita aikoja.
Näistä hassuista paikannimistä tulikin mieleeni, että Barcelonassahan tosiaan puhutaan katalaania eikä espanjaa. Aika paljon ne kyllä muistuttavat toisiaan, ja jopa minun espanjantaidoillani kykeni ottamaan selkoa katalaaniksi kirjoitetuista teksteistä. Ja toki yleensä kaikki oli kirjoitettu molemmilla kielillä, vähän niin kuin Suomessa kaikki pitää aina kirjoittaa ruotsiksi. Paikallisille oma kieli on ilmeisen tärkeä, enkä kyllä sinänsä ihmettele, jos niille espanja on vähän kuin ruotsi meille. Kuka sitä nyt ruotsia haluaisi puhua.
 |
| Tästä se lähtee. |
 |
| Tuolla oltiin! |
 |
| Näkymä tasanteelle |
 |
| Talo |
 |
| Paras otos liskosta. Yritin parhaani. |
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
The Barcelona Tales, osa II: Las Ramblas ja Camp Nou
Puiston kierrettyämme jatkoimme matkaamme kohti Las Ramblasia ja syvintä keskustaa. Sielläkään ei ollut juuri ketään, vaikka kello oli jo vaikka mitä. Mikään paikkakaan ei juuri ollut auki, joten ostimme sämpylää ja mehua jostain paikallisesta kioskista ja söimme aamiaisen kadulla. Alun perin suunnitelmissamme oli ollut olla ottamatta hostellia ja valvoa ainoa yömme Barcelonassa, mutta aamulla väsyneenä totesimme hostellin olevan ehkä sittenkin ihan kiva ratkaisu. Kiersimme muutaman paikan, kunnes löytyi yksi, jossa oli tilaa ja joka oli tarpeeksi halpa. Halpa se kyllä sitten olikin, 15e/henkilö. Tosin nukuimme nelistään kahden hengen huoneessa, sillä neljän hengen huone olisi ollut jopa 25e/hlö, hihi. Huoneessa oli kaksi sänkyä: yksi yhden hengen ja yksi parisänky. Minä sain yhden hengen sängyn ja pojat jakoivat kolmistaan parisängyn. Jotain hyötyä siis siitäkin, että olin porukan ainoa tyttö. Hostellimme oli ihan La Ramblan vieressä, joten luonnollisesti en sitten ottanut tästä hienosta ja kuuluisasta kadusta ainuttakaan kuvaa. Noh.
Kun olimme saaneet majoitusasian kuntoon, oli aika tehdä päivän reittisuunnitelmia. Kaikilla oli jotain intressejä nähdä eri asioita, mutta onneksi kellään ei ollut liikaa toiveita, joten kaikki oli jopa toteutettavissa. Päivän ensimmäiseksi (suunnitelluksi) kohteeksi valikoitui Camp Nou, joka siis on FC Barcelonan kotistadion. Aloitimme sieltä, sillä se oli eniten kuusessa. Matkalla tutustuimme myös Barcelonan metroon, joka oli oikeastaan aika samanlainen kuin Madridinkin. Ne olivat vieläpä nimenneet puolet asemistaan samoin kuin Madridissa (kuin myös kaduista ja muista paikoista; melkein kävimme tutustumassa paikalliseen Gran Vía 64:ään) , joten oli harvinaisen kotoisa tunnelma. Yhden matkan metrolippu oli tosin kalliimpi ja 10 matkan halvempi.
Emme käyneet sisällä stadionilla, sillä sisäänpääsy olisi ollut suht kallis ja seurueen innokkaimmat futisfanaatikot olivat onneksi käyneet jo katsastamassa vastaavan stadionin Madridissa. Hengailimme siis vain ulkopuolella sekä tietenkin erinäisissä krääsäkaupoissa ja myös virallisessa kaupassa. Virallisessa kaupassa näin muuten ensimmäistä kertaa Espanjassa muita suomalaisia. Hämmennyin aivan täysin, kun kuulin jonkun puhuvan suomea lähistöllä. Tietenkin menin sitten heti kertomaan niille, kuinka hienoa on kuulla jonkun puhuvan suomea, kun en ole kuullut sitä pitkään aikaan. Ne vastasivat minulle jotain tyyliin "joo", hymyilivät hermostuneesti ja ehkä pitivät minua vähän outona. Pitää ensi kerralla muistaa käyttäytyä suomalaisemmin ja tyytyä vain mulkoilemaan vihaisesti muita suomalaisia. Virallisessa kaupassa kaikki oli harvinaisen kallista, joten en ostanut mitään. Mietin muutenkin, että jos päädyn ostamaan jotain futiskrääsää, niin hankin sen kyllä Madridista. En kannata oikein mitään joukkuetta, mutta jos sitä kerran Madridissa asutaan, niin ei ehkä pidä aloittaa Barcelonan kannattamista. Jos se ei siis ollut itsestäänselvää, niin nämä dissaavat ahkerasti toisiaan.
 |
| Hostellimme. Hienointa paikassa oli nimi, josta tuli mieleen River Phoenix, hihi. |
 |
| Camp Nou |
 |
| Geneerinen jalkapalloilijapatsas |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)