El Jardín Secreto

Viimeisenä sunnuntainani Madridissa kävin suomalaisen kaverini kanssa syömässä päivällistä El Jardin Secreto -nimisessä kahvilassa. Kahvila aukesi vissiin klo 18.30, ja oltiin heti kärppinä paikalla. Päivällisen syönti ennen seitsemää on tietenkin erittäin turistihenkistä, mutta ei sitä tässä vaiheessa matkaa enää tarvinnut yrittää esittää autenttista madridilaista.

Kahvila on ilmeisesti parhaiten tunnettu teestään ja suklaakakuistaan, mutta me tosiaan pitkällisen ruokalistan tuijottelun jälkeen päädyimme tilaamaan salaattiannokset ja erikoisia limppareita. Otimme tietenkin sitten hirveän kasan valokuvia itsestämme ja ruoastamme, jottei turististatus vain jäisi kellekään epäselväksi.

El Jardín Secreto on hyvin hehkutettu kaikissa matkaoppaissa, ja ihan kivanoloinen paikka se olikin. Henkilökunta tosin ei olisi voinut olla tympeämpää. Kahvila oli vieläpä auki ensimmäistä viikkoa kesän kiinniolonsa jälkeen, joten olisi voinut ehkä odottaa porukan olevan vielä pirteinä töissä. Mutta ei sitten.

Minun ruokani!

Kaverin ruoka.

Minulla ei ollut hirveän nälkä, joten valkkasin ruoaksi jonkin bretagnelaisen kukkasalaatin. Valintaan saattoi vaikuttaa annoksen nimi, mutta kyllä se vaikuttikin kivalta. Se näyttikin hienolta, mutta tosiaan vähän siltä, että siinä oli pelkkää salaattia ja kukkien terälehtiä. Mutta siellä oli jokin kiva kastike ja kiiviä piilossa, joten oikeasti se oli todella hyvää. Join myös mätsäävästi kiivilimpparia.

Kaverillani oli jokin ruokaisampi salaatti, olisiko ollut nimetty jopa kahvilan mukaan. Söin senkin loppuun, kun kaverini ei jaksanut kaikkea. Olin aika hyvä syömään Espanjassa. Nykyään yritän vähän rajoittaa, etten paisu ihan kaikista vaatteistani ulos... Se on kyllä oikeastaan aika katkera hetki, kun tajuaa, ettei voikaan enää syödä mitä vain, milloin vain ja miten paljon vain ilman, että se myös näkyy jossain. Tähän loppuun onkin ehkä hyvä hetki pitää pieni hiljainen hetki hyvän aineenvaihduntani muistolle ja aloittaa neljännesvuosisadan rajapyykin ylittämisen kriisi.

Ainiin, jätetään kriiseily sittenkin lyhyeen. Eilen minulla tosiaan oli synttärit, ja illalla ex-kämppikseni (ne, jotka yhä asuvat Gran Víalla) soittivat minulle toivottaakseen hyvää syntymäpäivää. Sitten ne huusivat vuorotellen ja yhtäaikaa luuriin sitä, kuinka niillä on ikävä minua (ja että minun ei pitäisi opiskella synttäripäivänäni vaan lähteä johonkin paikalliseen Star Studioon). En saanut noin puolista jutuista mitään selvää, mutta on kiva, että ne vielä muistavat minua. Ja kyllä minullakin on niitä ikävä.

Minä ja limpparini.