Viimeinen päivä ja ensimmäinen viikko

Tasan viikko sitten istuin lentokoneessa. Kolme kuukautta oli kulunut ja oli aika palata kotiin. Eikä sitä oikein tajunnut ennen viimeistä viikkoa, että loppu oli oikeasti lähellä.

Viimeinen päiväni Madridissa oli ihan kiva, ja samalla aika surullinen. Olin vielä keskiviikkona töissä. Aamulla ensimmäiseksi tosin piti käydä sulkemassa pankkitili (ja nostamassa sen sisältö käteisenä, eihän siellä onneksi ollut kuin reilu 1000 euroa). Vein tosin rahat heti turvaan kotiin, aivan uskomattoman turvalliseen vaatekaappiini piiloon. Hyvästelin samalla myös taiwanilaisen huonekaverini, joka oli lähdössä sinä aamuna pois, ja lähdin viimeistä kertaa töihin.

Ensimmäisen kerran sinä päivänä itkin, kun olin hyvästellyt työkaverini, jättänyt kulkukorttini vahtimestarille ja lähtenyt kävelemään yksin kohti metroasemaa. Otin tietenkin paljon valokuvia matkalta kohti metroasemaa, etten vain unohtaisi mitään siltä päivittäiseltä kävelymatkaltani. Maisemissa nyt ei ollut mitään hurraamista, mutta ehkä niitäkin kuvia sitten joskus voi nostalgisoida.

Koska huonekaverini oli lähtenyt pois, sain viettää viimeisen iltani huoneessani jälleen yksin. Lähinnä pakkasin. Ja ostin lisämatkalaukun, sillä kaikki tavarani eivät mahtuneet yhteen laukkuun. Ja kävin ostamassa viimeiset tuliaiset. Kaverini, joka oli tullut paria viikkoa aiemmin Madridiin opiskelemaan syksyksi, tuli käymään myös. Se toi tullessaan mm. samoja leivoksia, mitä yleensä söin työpaikallani tylsyyteen. Ihan hyvä, sillä olin unohtanut hyvästellä kokonaan karkkiautomaatin sinä päivänä!

Illalla mentiin kämppisten kanssa syömään läheiseen argentiinalaiseen ravintolaan. Siellä saa ihan kivan päivällisen 7 eurolla (sisältää leivän, alkuruoaksi salaatin, pääruoaksi lihan, yhden juoman ja jälkiruoaksi kahvin tai teen). Käytiin siellä kerran aiemminkin, jolloin pääruokani oli lievästi raaka, joten vähän kauhunsekaisin tuntein suostuin lähtemään sinne taas. Onneksi tällä kertaa ne kysyivät, kuinka kypsänä haluamme lihat. Yleensä suosin mediumia, mutta tällä kertaa pelasin varman päälle ja pyysin kypsää. Lopputulos oli aika medium.

Syömisen jälkeen palattiin vähäksi aikaa kotiin hengaamaan (sillä kello oli vielä aika vähän). Puolenyön jälkeen lähdettiin Star Studioon. Epäilin etukäteen, että kämppikseni nihkeilevät tästä tärkeästä ohjelmanumerosta, mutta ne kaikki tulivat kuitenkin mukaan. Tai eivät nyt aivan kaikki, mutta kaikki kivoimmat tyypit, joiden kanssa muutenkin hengasin. Star Studiossa oli kivaa, kuten aina. Tosin lopulta istuin baarin ulkopuolella ja itkin sitä, kuinka en haluaisi lähteä kotiin. Kämppikseni yrittivät sentään lohduttaa minua. Lähdettiin kotiin kuitenkin aika aikaisin, ja joskus kolmen aikaan pääsin jo nukkumaan. Ihan hyvä kyllä, sillä aamulla oli herätys kuudelta.

Kaverini nukkui huoneessani sen yön, sillä sen oma kämppä oli noin 1,5 kilometrin kävelymatkan päässä. Tämäkin oli ihan hyvä, sillä meinasin itse missata herätyskelloni kokonaan. Epäilin alun perin, että aamulla vasta itkisinkin, mutta oli onneksi niin kiireistä, etten sentään enää sortunut siihen. Pakkasin loput kamat, herätin osan kämppiksistä (niiden piti lähteä töihin), hyvästelin kämppiksiä sitä mukaa, kun ne lähtivät töihin, ja loppuja sitten, kun itse lähdin. Lähdin vähän seitsemän jälkeen kotoa, lento lähti klo 10.10. Kaverini auttoi matkalaukkuni ensimmäiseen metroon (kiitos Plaza de Españan lähimmän sisäänkäynnin liukuportaattomuus), ja loppumatkan pärjäilin yksinäni (onneksi loppumatkalla oli liukuportaita).

Olin varannut lentokenttäsähläilyyn pari tuntia, ja ihan hyvin sekin aika meni. Ensin jonotin check-iniin, sitten kävin jossain toisella luukulla maksamassa lisälaukkuni ja jonotin uudestaan check-iniin. Sitten perinteiset turvatarkastukset ja lähtöportin metsästys. Lopulta olin asemissa noin varttia ennen lastauksen aloittamista. Tällä kertaa kyseessä oli suora lento, joten tämän jälkeen ei tarvinnut enää stressailla. Lento kesti 4,5 tuntia (saatiin jopa sämpylä ruoaksi!), jonka jälkeen olin Helsingissä Vantaalla valmiina kohtaamaan Suomen.

Suomeen saapuminen oli jotenkin hämmentävä kokemus. Ihmiset puhuivat suomea. Itse tietenkin puhuin espanjaa, "perdón, perdón, ...". Ihmiset eivät myöskään puhuneet paljon. Laukkujani odotellessa kuulin lähinnä väkinäistä small-talkia "olipas kiva matka, tehdään joskus uudestaan, hehheh" ja joidenkin espanjalaisten vaihtareiden jutustelua. Sain laukkuni, löysin taksijonon ja viiletin kohti vanhempieni kotia. Matkalla alkoi sataa. Illaksi pääsin omaankin kotiini. Olin vähän ihmeissäni kaikesta, joten lähdin lenkille. Juoksin pimeässä sateisessa metsässä. Kaikki tuntui jotenkin absurdilta.

Perjantaina hoitelin kaikkia koulujuttuja. Hain uuden tarran opiskelijakorttiini sekä uuden lukuvuosikalenterin, päivitin matkakorttiini opiskelijastatuksen ja kävin allekirjoittamassa työsopimuksen syksyn kurssiassarointia varten. Kävin myös tutustumassa remontoituun kiltahuoneeseemme. Illaksi menin yhden lukiokaverin tupareihin villiin itä-Helsinkiin. Menomatkalla metrossa kuuntelin, kun kaksi juoppoa haastoivat riitaa keskenään. Kolme kuukautta Madridin metroissa ja sitten minua pelottaa Helsingissä? Tupareissa oli kivaa. Palatessamme, kävelymatkalla kohti Vuosaaren metroasemaa, bongasimme jonkun sammuneen pultsarin ja soitimme poliisit paikalle keräämään sen talteen. Hienoa olla taas Suomessa!

Lauantaina oli yhden kaverin häät. Sunnuntain vietin vanhempieni luona, Maanantaina alkoi koulu. Ja oikestaan vasta maanantain jälkeen olen alkanut tajuta, että oikeasti olen täällä. Ensimmäiset päivät menivät niin kiireellä, etten ehkä pysynyt ihan perässä. Mutta nyt, kun on ollut aikaa ajatellakin, koko Espanja tuntuu niin kaukaiselta. Olin siellä viikko sitten! Mutta silti se tuntuu kuin aivan toiselta elämältä. Vähän katkeroituneena lueskelen entisten kämppisteni Facebook-päivityksiä. Ja ehkä eniten Madridista jäinkin kaipaamaan kämppiksiäni. Se on vähän hassua, että minut vain tunkattiin johonkin kämppään, ja sitten kuitenkin lopulta kämppikseni olivat ainoa perheeni siellä. Vaikka porukka vaihtui jatkuvasti, sama fiilis säilyi. Kiitos Gran Vía 64, oli kivaa. Ehkä Suomessakin on pian taas kivaa. Sitä odotellessa!

Córdoba

Viime viikon sunnuntaina sain pitkästä aikaa lähdettyä Madridin rajojen ulkopuolelle katselemaan ympäröivää maailmaa. Otsikosta voi ehkä päätellä, että kohteena oli tällä kertaa kaupunki nimeltään Córdoba. Córdoba sijaitsee eteläisessä Espanjassa, Andalusiassa. Ohessa melkein aiheeseen liittyen Andalusialainen koira, ihan äidin iloksi.



Jos sitten palataan asiaan. Olin tällä kertaa reissussa peräti viiden kämppiksen (puolalaisen, skotlantilaisen, meksikolaisen, kroatialaisen ja brasilialaisen) kanssa. Córdoba on suhteellisen kaukana, joten menimme sinnekin rattoisasti yöbussilla. Bussi lähti täältä klo 01.00 keskellä yötä, ja perillä oltiin sitten kivasti ennen kuutta aamulla, jolloin oli vielä pimeää. Ensimmäinen tuntimme Córdobassa vietimmekin nukkuen bussiaseman epämukavilla penkeillä, sillä kaikki olivat aika väsyneitä, eikä ulos pimeyteen jaksanut vielä lähteä.

Córdoba on todella vanha ja historiallinen kaupunki, ja sen vanha kaupunki kuuluu nykyään UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Vanhalta ja nätiltä se näyttikin. Vähän niin kuin Toledo: kiva katsella, mutta en kyllä itse haluaisi asua siellä. Ei siellä kyllä ihmisiä hirveästi näkynytkään, paitsi parhailla turistipaikoilla, missä sitten liikkui ryhmittäin kiinalaisia. Kaupatkin viettivät siestaa noin koko ajan (no olivat ne ehkä jossain välissä aukikin, mutta eivät kyllä koskaan silloin, kun me olisimme halunneet shoppailla).

Patsas

Córdobaa

Córdobassa oli myös sairaalloisen kuuma. Sinänsä oli ehkä hyvä, että tulimme paikalle jo aamuyöstä, joten ehdimme turisteilla onnellisesti koko aamupäivän ennen, kuin aurinko alkoi paahtaa tosissaan. Haimme paikallisen kartan heti, kun turisti-infot aukesivat kello yhdeksältä, ja kiersimme sitten sen avustuksella ensin vanhan kaupungin ja sitten vähän ympäristöä. Kävimme tutustumassa johonkin paikalliseen kirkkoonkin. Iltapäivällä kävimme lisäksi jossain taidemuseossa siinä toivossa, että siellä olisi ilmastointi. Ei siellä kuitenkaan ollut kuin onnettomia tuulettimia parissa nurkassa (parhaat tuulettimet olivat vastaanottotiskin miehellä), joten ei se paljoa auttanut kuumuuteen. Ihan kivoja tauluja silti.

Kahden ja viiden välillä elämä oli vähän vaikeaa kuumuudesta johtuen, joten päädyimme pitämään harvinaisen monia taukoja puistoissa. Välillä jaksoimme kävellä seuraavaan puistoon, ja sitten piti taas levätä tunnin verran, ennen kuin jaksoi jatkaa matkaa. Onneksi olimme jo ehtineet nähdä kaiken oleellisen siinä vaiheessa, joten ajan tuhlaaminen puistoissa ei harmittanut. Lopulta kuitenkin tajusimme vetäytyä puistoista takaisin sivistyksen pariin ja Burger Kingiin nauttimaan ilmastoinnista.

Itse kukin oli tehnyt itselleen evääksi voileipiä, mutta kävimme silti pari kertaa syömässäkin. Ensin aamukymmeneltä vähän aamupalaa ja sitten juuri ennen lähtöä vähän tapaksia. Paluubussi lähti klo 18.20, ja kotona oltiin sitten joskus keskiyön aikoihin. Onneksi maanantaina oli taas jokin satunnainen vapaapäivä, joten sai sentään ihan hyvin nukuttua. Muistona Córdobasta jäi palanut niska. En ollutkaan aiemmin onnistunut polttamaan itseäni täällä auringossa.

Paikallinen Plaza Mayor. Näyttääkin ihan Plaza Mayorilta.

The Barcelona Tales, osa V: Estadi Olímpic, Plaça d'Espanya ja paluu

Sunnuntaina oli tarkoitus herätä aikaisin, mutta lopulta pääsimme liikkeelle vasta kymmenen aikoihin. Hostelli oli myös luovutettava puoleenpäivään mennessä, joten päivän turistikierroksen joutui tekemään raahaten mukanaan kaikkia tavaroitaan. Päivän ensimmäinen etappimme oli Parc del Mirador, jonne emme kyllä koskaan päässeet. Tämäkin oli siis jonkin mäen huipulla, ja lähdimme kiipeämään mäelle ilmeisen väärältä puolelta, jolloin vastaan tuli lopulta vain umpikuja. Päästyämme takaisin alas ei jotenkin enää huvittanut etsiä parempaa reittiä mäelle, vaan sivuutimme kukkulan suosiolla. Jatkoimme taivallusta samoilla seuduilla ja toki kiipesimme lopulta toiselle kukkulalle, sillä ilmeisesti jok'ikinen nähtävyys tässä kaupungissa sijaitsee jossain korkeuksissa. Tykkään oikeastaan Madridin tasaisuudesta enemmän.

Estadi Olímpic

Seuraavaksi, päästyämme sinne seuraavalle mäelle, törmäsimme erinäisiin puistoihin. Ne olivat kaikki ihan kivoja, mutta eivät nyt mitään kovin ihmeellisiä. Tietenkin, koska olimme jälleen jossain vuoristossa, sieltä oli hyvät näkymät kaupungin ylle. Puistojen jälkeen oli vuorossa Estadi Olímpic (olympiastadion, jos tämä ei ollut arvattavissa). Se oli hieno paikka myös, arvostin ehkä enemmän kuin sitä lauantaista jalkapallokenttää. Sinnekin olisi ehkä päässyt sisälle, mutta hortoilimme jälleen vain ulkopuolella. Aikaa nyt kuitenkin oli rajoitetusti, sillä paluubussimme lähti jo klo 15.30.

Olympiastadionin jälkeen oli vuorossa lisää puistoja ja lopulta tavoittelemamme museo (Museu Nacional d'Art de Catalunya), jonka pihalta oli ehkä parhaat näkymät kaupungille, hienolle isolle suihkulähteelle ja paikalliselle Plaza de Españalle, Plaça d'Espanyalle. Plaça d'Espanyan kautta tietenkin kulki paikallinen Gran Vía. (Tajusin vasta, etten olekaan koskaan kirjoittanut tänne mitään Plaza de Españasta, hehheh. En olekaan käynyt siellä kuin n kertaa. Tietämättömille tiedoksi, että se on siis puisto yms. alue Madridissa, ja Gran Vía päättyy sinne.) Hieno iso suihkulähde on nimeltään Font Màgica de Montjuïc, ja ilmeisesti illalla siihen liittyy jokin musiikki+valo -show. Keskellä päivää tätä ei tietenkään ollut, joten tuli sitten sekin missattua.

Museu Nacional d'Art de Catalunya

Näkymä museon pihalta Plaça d'Espanyalle

Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo kaksi, joten otimme metron ja suunnan kohti bussiasemaa. Bussi lähti klo 15.30 ja oli perillä Madridissa noin klo 23.50. Mukavat 8 tuntia siis taas matkustusta, ja tällä kertaa vielä illalla, joten koko matkaa ei voinut nukkua. Nukuin kyllä aluksi pari tuntia, sillä olin jälleen kaikesta kävelystä väsynyt. Sitten luin kirjaa, kunnes tuli liian pimeää, ja loppumatkan kuuntelin musiikkia ja torkuin. Selvittiin silti siitäkin! Nukkumaan pääsin joskus yhden aikaan, ja sitten taas maanantaina oli herätys klo 7. Olo ei ehkä ollut kovin rentoutunut kaiken tämän jälkeen, mutta kiva reissu kuitenkin. Madridissa ehtii taas nukkua! Ainakin välillä.

The Barcelona Tales, osa IV: Sagrada Família ja ranta

Päivän Gaudí-annos ei tietenkään jäänyt Parc Güelleen, vaan seuraavaksi otimme suunnan kohti kaupungin tärkeintä maamerkkiä (ainakin tällaisen tietämättömän turistin näkökulmasta), varmaan maailman kuuluisinta vielä rakenteilla olevaa rakennusta, Sagrada Famíliaa. Metroasemat olivat huonosti sijoittuneita, joten kävelimme koko matkan sinne. Tässä vaiheessa ei jotenkin enää huvittanut kävellä, mutta se oli vain kestettävä. Sagrada Família oli hieno. Se oli hämmentävän iso ja korkea ja upea. Emme käyneet kyllä sielläkään sisällä, sillä enää ei olisi jaksanut lisäkävelyä.

Sagrada Família

...ja sama toiselta puolelta

Tarpeeksi Sagrada Famíliaa ihailtuamme otimme metron hostellille. Kello oli jotain neljä, ja itse kukin oli aika kuollut jo tässä vaiheessa. Vieläkään ei kuitenkaan ollut aikaa nukkua, sillä piti ehtiä rannalle ennen, kuin aurinko laskee. Kuvittelimme majoittuneemme lähelle rantaa, mutta oikeasti sinne sitten olikin taas vähän pidempi kävelymatka. Meri toki oli suht lähellä, mutta itse biitsi ei. Saimme kuitenkin taivallettua sinne asti. Ranta oli täynnä ihmisiä, mutta kyllä sinne sentään vielä sekaan mahtui. Myös erinäisiä kaupustelijoita suorastaan vilisi rannalla. Kiinalaisia kaupustelijoita myymässä kaljaa ja vettä nyt on Madridissakin joka puistossa, mutta täällä olisi voinut ostaa ties mitä erinäistä syötävää ja hierontaakin. En ostanut mitään, jos jäitte miettimään. Kävin muuten vasta nyt varmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna uimassa meressä. Välimeri oli virkistävän kylmähkö ja suolainen. Pakollisen uintisession jälkeen saattoikin sitten lopulta vain maata paikoillaan ja torkkua pari tuntia.

Kristoffer Kolumbus pylvään päässä

Nättiä maisemaa

Paatteja ja merta

Illalla kävimme vielä käveskelemässä ympäristössä ja ihailemassa maisemia. Barcelonassa muuten kaikki tuntuivat pyöräilevän. Pyöriä olisi voinut vuokrata monesta paikasta kadun varresta, ja jopa pyöräteitä oli joka puolella. Ehkä joskus taisin mainitakin, että Madridissa kukaan ei pyöräile, joten tämä oli kyllä ihan positiivinen eroavaisuus. Paluumatkalla hostellille minulle muuten tultiin kahteen otteeseen myymään huumeita. Ei ole tätäkään ennen sattunut. Onneksi ala-asteen tehokas huumevalistus oli vielä kirkkaana mielessäni, ja osasin sanoa kiltisti "no, gracias" myyjille! Nukkumaan päästiin hämmentävän aikaisin, jo kymmeneltä. Ehkä se oli ihan odotettavaakin koko päivän ravaamisen jälkeen.

The Barcelona Tales, osa III: Parc Güell

Camp Noun jälkeen jatkoimme hyvin alkanutta metroilua ja matkasimme kohti Parc Güellea, joka on tunnettu puisto täynnä Gaudí-luomuksia. Matka metroasemalta puistoon alkoi viattomasti, ja seurasimme onnellisesti opasteita. Kunnes vähän matkan kävelyn jälkeen vastassamme oli nuoli vasemmalle. Käännös vasemmalle - ja edessä oli loputtomasti liukuportaita? Liukuportaiden jälkeen oli vuorossa portaatonta jyrkkää ylämäkeä, sitten lisää liukuportaita ja lopuksi tavallisia portaita. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että puisto on jonkun Barcelonan korkeimman vuoren huipulla!

Tästä se lähtee.

Puistoon päästyämme tietenkin jatkoimme vielä taivallusta ylöspäin, kohti korkeinta kohtaa. Siellä oli vielä jokin Golgata-henkinen monumentti, jonka huipulle piti tietenkin kiivetä, vaikka mitään turvakaiteita ei tietenkään ollut ja tippuminen horjahtamalla olisi ollut enemmän kuin todennäköistä. Siellä sitten seisoin vähän aikaa kauhusta jäykkänä (kaukana reunasta), kunnes sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja hoiperreltua takaisin alas. Olin nääntynyt kaiken sen kävelyn jälkeen, puistossa oli tukalan kuuma ja joku soitti vielä didgeridoota. Tunnelma oli lievästi psykedeelinen.

Tuolla oltiin!

Näkymä tasanteelle

Huipulta hipsimme sitten hiljalleen kohti muuta puistoa. Siellä sitten lopulta olivat ne kaikki ihmiset, joita ei aamulla näkynyt missään. Tai lähinnä turistit - sittemmin kaikki paikat olivat täynnä turisteja. Madridissa niitä on paljon vähemmän, mikä on oikeastaan paljon kivempaa. Tykkään olla uniikki! Gaudín luomukset olivat makeita. En ole silti ihan varma, olivatko ne kaiken sen kiipeämisen arvoisia (no olivat ne). Varsinkin, kun ehkä se kuuluisin lisko oli niin ympäröity turisteilla, ettei sitä oikein pystynyt kunnolla ihailemaan. Yritin täsmävalokuvata sitä aina silloin, kun edellinen turisti oli juuri ottanut kätensä pois sen suusta eikä seuraava ollut vielä ehtinyt poseerausasentoon. Ne olivat vaikeita aikoja.

Talo

Paras otos liskosta. Yritin parhaani.

Näistä hassuista paikannimistä tulikin mieleeni, että Barcelonassahan tosiaan puhutaan katalaania eikä espanjaa. Aika paljon ne kyllä muistuttavat toisiaan, ja jopa minun espanjantaidoillani kykeni ottamaan selkoa katalaaniksi kirjoitetuista teksteistä. Ja toki yleensä kaikki oli kirjoitettu molemmilla kielillä, vähän niin kuin Suomessa kaikki pitää aina kirjoittaa ruotsiksi. Paikallisille oma kieli on ilmeisen tärkeä, enkä kyllä sinänsä ihmettele, jos niille espanja on vähän kuin ruotsi meille. Kuka sitä nyt ruotsia haluaisi puhua.

The Barcelona Tales, osa II: Las Ramblas ja Camp Nou

Puiston kierrettyämme jatkoimme matkaamme kohti Las Ramblasia ja syvintä keskustaa. Sielläkään ei ollut juuri ketään, vaikka kello oli jo vaikka mitä. Mikään paikkakaan ei juuri ollut auki, joten ostimme sämpylää ja mehua jostain paikallisesta kioskista ja söimme aamiaisen kadulla. Alun perin suunnitelmissamme oli ollut olla ottamatta hostellia ja valvoa ainoa yömme Barcelonassa, mutta aamulla väsyneenä totesimme hostellin olevan ehkä sittenkin ihan kiva ratkaisu. Kiersimme muutaman paikan, kunnes löytyi yksi, jossa oli tilaa ja joka oli tarpeeksi halpa. Halpa se kyllä sitten olikin, 15e/henkilö. Tosin nukuimme nelistään kahden hengen huoneessa, sillä neljän hengen huone olisi ollut jopa 25e/hlö, hihi. Huoneessa oli kaksi sänkyä: yksi yhden hengen ja yksi parisänky. Minä sain yhden hengen sängyn ja pojat jakoivat kolmistaan parisängyn. Jotain hyötyä siis siitäkin, että olin porukan ainoa tyttö. Hostellimme oli ihan La Ramblan vieressä, joten luonnollisesti en sitten ottanut tästä hienosta ja kuuluisasta kadusta ainuttakaan kuvaa. Noh.

Hostellimme. Hienointa paikassa oli nimi, josta tuli mieleen River Phoenix, hihi.

Kun olimme saaneet majoitusasian kuntoon, oli aika tehdä päivän reittisuunnitelmia. Kaikilla oli jotain intressejä nähdä eri asioita, mutta onneksi kellään ei ollut liikaa toiveita, joten kaikki oli jopa toteutettavissa. Päivän ensimmäiseksi (suunnitelluksi) kohteeksi valikoitui Camp Nou, joka siis on FC Barcelonan kotistadion. Aloitimme sieltä, sillä se oli eniten kuusessa. Matkalla tutustuimme myös Barcelonan metroon, joka oli oikeastaan aika samanlainen kuin Madridinkin. Ne olivat vieläpä nimenneet puolet asemistaan samoin kuin Madridissa (kuin myös kaduista ja muista paikoista; melkein kävimme tutustumassa paikalliseen Gran Vía 64:ään) , joten oli harvinaisen kotoisa tunnelma. Yhden matkan metrolippu oli tosin kalliimpi ja 10 matkan halvempi.

Camp Nou

Geneerinen jalkapalloilijapatsas

Emme käyneet sisällä stadionilla, sillä sisäänpääsy olisi ollut suht kallis ja seurueen innokkaimmat futisfanaatikot olivat onneksi käyneet jo katsastamassa vastaavan stadionin Madridissa. Hengailimme siis vain ulkopuolella sekä tietenkin erinäisissä krääsäkaupoissa ja myös virallisessa kaupassa. Virallisessa kaupassa näin muuten ensimmäistä kertaa Espanjassa muita suomalaisia. Hämmennyin aivan täysin, kun kuulin jonkun puhuvan suomea lähistöllä. Tietenkin menin sitten heti kertomaan niille, kuinka hienoa on kuulla jonkun puhuvan suomea, kun en ole kuullut sitä pitkään aikaan. Ne vastasivat minulle jotain tyyliin "joo", hymyilivät hermostuneesti ja ehkä pitivät minua vähän outona. Pitää ensi kerralla muistaa käyttäytyä suomalaisemmin ja tyytyä vain mulkoilemaan vihaisesti muita suomalaisia. Virallisessa kaupassa kaikki oli harvinaisen kallista, joten en ostanut mitään. Mietin muutenkin, että jos päädyn ostamaan jotain futiskrääsää, niin hankin sen kyllä Madridista. En kannata oikein mitään joukkuetta, mutta jos sitä kerran Madridissa asutaan, niin ei ehkä pidä aloittaa Barcelonan kannattamista. Jos se ei siis ollut itsestäänselvää, niin nämä dissaavat ahkerasti toisiaan.

The Barcelona Tales, osa I: Matka ja Parc de la Ciutadella

Barcelona. Nätti merenrantakaupunki, joka tuntui päivä päivältä houkuttelevammalta vaihtoehdolta Madridin tukahduttavalle kuumuudelle. Merta, rantaa, Gaudí, La Rambla - siinä sitten olikin ehkä kaikki, mitä tiesin paikasta etukäteen. (Kannattaa tosin huomioida, että Madrid-tietouteni rajoittui ennen siihen, että se on Espanjan pääkaupunki ja sijaitsee sisämaassa)

Viime viikonloppuna sitten lopulta päätimme käydä Barcelonassa. 'Me' tarkoittaa tässä tapauksessa minua sekä kolmea kämppistäni (slovenialainen, intialainen ja aiemmin saapunut puolalainen poika). Jotenkin tuntuu, että käyn aina kaikkialla 'kolmen kämppiksen' kanssa, mutta hassuinta tässä on se, että kokoonpano on yleensä aina eri. Kuitenkin, matkustimme Barcelonaan yöbussilla. Bussi lähti joltain Madridin geneeriseltä bussiasemalta (Avenida de América) klo 23.00 perjantai-iltana. Perillä Barcelonan geneerisellä bussiasemalla (Barcelona Nord) oltiin vähän ennen seitsemää lauantaiaamuna. Etukäteen ajattelin, etten pysty nukkumaan ollenkaan bussissa, mutta sekin sitten sujui lopulta ihan hyvin. Tietenkin heräilin vähän väliä, mutta nukahdin sentään melkein heti aina uudestaan. Yöllä oli kyllä hämmentävän kylmä. Onneksi olin etukäteen tutustunut Barcelonan hyytävään sääennusteeseen (28-29 astetta!) ja osannut varata mukaan pitkähihaisen paidan. Myönnettäköön, etten kyllä käyttänyt sitä Barcelonassa, mutta se pelasti minut jäätymiseltä bussimatkalla.

Arc de Triomf

Kun saavuimme Barcelonaan, missään ei ollut ketään. Tämä saattaa tietenkin johtua kellonajasta, mutta kyllä nyt Madridissa sentään lauantaiaamuna klo 7 on täysi vilske käynnissä. Ei voi ymmärtää tällaista. Turisteilumme Barcelonassa alkoi paikantamalla itsemme kartalta ja ottamalla suunnan paikallisen riemukaaren kautta jotakuinkin kohti Las Ramblasia. Harhauduimme tosin heti alkuun Parc de la Ciutadella -nimiseen puistoon, joka oli oikeastaan tosi kiva paikka. Wikipedian mukaan puisto on aina täynnä turisteja, mutta ei siellä kyllä ketään ollut! Kannattaa olla liikkeellä siis kukonlaulun aikaan, niin voi nauttia rauhaisasta puistotunnelmasta ihan keskenään. Valokuvailu oli tosin vähän vaikeaa vielä niin varhaisessa aamuauringossa.

Parc de la Ciutadellan upea suihkulähde

Lisää puistoa, feat. paikallinen lätäkkö

Toledo

Tänään (torstaina) on täällä vietetty pyhäpäivää, Corpus Christiä. Ilmeisesti tämä on jokin helatorstain tasoinen juhlapyhä, jonka ansiosta ei tarvitse esimerkiksi raahautua töihin. Juhannusta ei täällä tietenkään tunneta, mutta tällainen satunnainen vapaapäivä suunnilleen juhannuksena vähän helpottaa asiaa. Huomenna kyllä on taas työpäivä, mutta onneksi sitten on taas viikonloppu, niin ei tule ihan liikaa työskenneltyä.

Toledo

Koska siis oli satunnainen vapaapäivä, päätimme kolmen kämppiksen kanssa lähteä viettämään sitä Toledoon. Toledo on pieni kaupunki tunnin bussimatkan päässä Madridista ja tunnettu värikkäästä historiastaan. Madridista tehdään sinne paljon päiväretkiä, joten matkailu sinne on ihan normaalia. Corpus Christi -aikaan Toledossa on myös aamulla jokin hieno juhlakulkue, jonka tosin missasimme, sillä tuli nukuttua vähän pitkään ja pääsimme lähtemään vasta puolenpäivän aikaan. Noh, kaikki juhlakoristeet ja miljoonat turistit olivat kuitenkin yhä paikoillaan, kun pääsimme paikalle.

Paikallinen joki ja luontoa

Madridissa on kuuma. Toledossa on vielä kuumempi. Lämpöä oli noin 35 astetta, ja aurinko paahtoi koko ajan. Tietenkin, jos olisi lähtenyt jo aamulla, ei olisi tarvinnut viettää juuri niitä päivän kuumimpia tunteja auringonpaisteessa, mutta ei nyt aina voi ajatella. Toledo oli kivan pieni ja nätti kaupunki, tykkäsin. Varsinkin kaikessa juhlakoristuksessaan todella kaunis. Rakennuksetkin olivat nättejä, joten vaikkei pääsisi paikalle juhla-aikaan, niin on siellä silti paljonkin nähtävää. Yksi ehkä huomattavimmista nähtävyyksistä on paikallinen katedraali, joka oli kyllä hieno. Ainakin ulkoapäin - sisällä emme käyneet, sillä se olisi maksanut. Hihi. Sitä vastoin kävimme tutustumassa johonkin nykytaiteen museoon ja visigoottikulttuurin museoon, sillä ne olivat ilmaisia! Ja koska aina välillä piti päästä johonkin sisätiloihin, sillä ulkona läkähtyi.

Katedraali

Toledossa kyllä huomasi, että se on suosittu turistikohde. Keskustassa oli pilvin pimein erilaisia putiikkeja, joissa myytiin aitoja toledolaisia miekkoja ja puukkoja (ilmeisesti nämä ovat kuuluisia, sillä ei niitä varmaan muuten niin paljon hehkutettaisi) sekä erinäisiä aitoja toledolaisia ruokia.

Toledoa

Toledoa

Hmh, jotenkin tuntuu, että kirjoitan näitä juttuja aina liian väsyneenä. Olisi kiva keskittyä ja kertoa paljon juttua kaikesta, mutta sitten ei koskaan jaksa ja päätyy kirjoittamaan jokaiseen kuvatekstiin "Toledoa". Mutta kirjoittelen aina iltaisin ja täällä on liian kuuma, niin ei jaksa keskittyä! Onneksi huomenna pääsee taas nauttimaan työpaikan hyvästä ilmastoinnista; täällä kämpillä ei tietenkään mitään ilmastointia ole.

Hieno alku!

Nyt, kun sain tämän ehkä maailman tyylikkäimmän blogini luotua, voisi olla hyvä aika kirjoittaakin jotain.

Tulin Madridiin synkkänä ja myrskyisenä yönä lämpimähkönä kesäiltana 31.5. (tiistaina, toim.huom.). Jottei nyt kuitenkaan mentäisi ihan asioiden edelle, niin huomautettakoon tässä vaiheessa, että lähdin Espoosta samaisena viileähkönä kevätaamuna, ja suuret seikkailut odottivat jo ennen Madridiin pääsyä.

"En selviä sinne mitenkään, kun en ole koskaan lentänyt yksin mihinkään, eikä tästä nyt voi tulla mitään, menen väärään koneeseen ja herään Rovaniemellä" -fiiliksellä lähdin siis matkaan. Taskussa epämääräinen e-lippu, joka ei ihan vakuuttanut minua siitä, että tällä pääsen varmasti koneeseen. Noh, kun sitten löysin itseni terminaalin edestä laukun sun muiden nyssäköiden kanssa, ei auttanut enää muu kuin tarttua härkää sarvista. Eikä se nyt niin vaikeaa ollut. Ei ollut ollenkaan jonoa, joten saatoin olla vähän pihalla check-inissä ilman, että takaa olisi kuulunut vihaista murahtelua. Ja löysin turvatarkastukseen ja oikean portin kautta koneeseenkin. Alkuperäinen kone oli tietenkin hajonnut johonkin, mutta hämmentävästi korvaava kone hinattiin jostain melkein ajoissa, eikä lopulta oltu kuin ehkä muutama minuutti myöhässä.

Seuraavat suuret seikkailut odottivatkin sitten Kööpenhaminassa, missä vietin kolmen tunnin vaihtoaikani. Osasin kuitenkin hankkia uuden boarding passin ja jopa ostaa ruokaa! Ovatkohan kaikki jo lopettaneet lukemisen tässä vaiheessa? Hihi.

Madridiin pääsin aikataulun mukaisesti, mutta meille siunaantui aseman hidastempoisin laukkuhihna, joten odottelin laukkuani kolmisen varttia. Onneksi minua vastaan tullut paikallinen IAESTE-vastaava ei ollut kuitenkaan häippäissyt sinä aikana, joten loppumatka ei ollut liian traaginen. Sain autokyydin kämpälleni, missä jaan huoneen yhden intialaisen tytön kanssa. Muitakin kämppiksiä on (eri huoneissa), vaikuttavat kaikki ihan kivoilta (en ole välttämättä tavannut vielä kaikkia).

Sittemmin on ehkä tapahtunut myös jotain, mutta ehkä en jaa kaikkea tässä ensimmäisessä (kuvattomassa) tekstissäni. Jonain toisena päivänä, samassa blogissa, lisää juttua jostain! Pysykää kanavalla!