Musiikkia!

Tajusin tuossa juuri, että en ole muuten pitkään aikaan ollut yhtä selvillä ajankohtaisista bilebiiseistä kuin tänä kesänä. Suomessa kun en juuri koskaan käy missään diskoissa tahi baareissa, joten hittibiisejä kuulee lähinnä radiosta tai kavereiden soittamana (tai kuuntelemalla Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listaa, mitä tulee tosin nykyään tehtyä vähemmän, kun en juurikaan enää Spotifyä käytä).

Täällä sitten puolestaan sosiaalinen elämä = kämppikset, joten jos kämppikset lähtevät diskoon, minäkin yleensä menen, sillä mitäpä sitä nyt illalla yksin kotona tekisi. Alun epäröinnin jälkeen olen kyllä itsekin jo harvinaisen tottunut tähän ajanviettotapaan, ja ehkä siellä lempipaikassamme tulee välillä käytyä vähän liikaa (viime viikolla 4 kertaa, mutta se ehkä meni vähän yli keskiarvon..). Tämän takia osaan myös harvinaisen laajan repertuaarin bilebiisejä, joista ajattelin nyt jakaa muutaman kanssanne! Toki täällä soitetaan samoja kappaleita mitä Suomessakin varmasti, joten keskityin nyt espanjankieliseen musiikkiin, ettei menisi liian tylsäksi.

Juan Magán - Bailando Por Ahí

Tässä on tietenkin hienointa sanat, koska niissä mainitaan Madrid! Hihi.
Ayer la vi bailando por ahí,
con sus amigas en una calle de Madrid.
Tan linda como en día en que la conocí,
¡Fueron los días más felices para mí!



Shakira feat. El Cata - Rabiosa

Shakiraa nyt varmasti kuulee Suomessakin, mutta kuitenkin. Espanjankielinen versio on parempi kuin englanninkielinen!



Cidinho & Doca - Rap Das Armas

Tämä sitten taas on ilmeisesti jo jokusen vuoden vanha kappale, mutta en ole ainakaan itse aiemmin kuullut. Ja täällä soitetaan kyllä yhä jatkuvasti, joten ehkä se on vieläkin in.



Daddy Yankee - Lo Que Paso Paso

Lisää vanhempia biisejä! Ehkä en kirjoita näitä kommentteja, jos ei ole mitään sanottavaa...



DJ Mendez - Lady



Juan Magán feat. Don Omar - Ella No Sigue Modas



Jos joku video ei näy, niin saa ilmoittaa! Ja ei, musiikkimakuni ei ole täysin degeneroitunut sisältämään vain espanjalaisia tanssibiisejä, mutta olen alkanut ymmärtää niitä paljon paremmin! Yritän myös välillä katsella, mikä on in Suomessa (samat lätkäbiisit kuin toukokuussa? sekä muuta suomalaista musiikkia, joka ei nyt jotenkin iske. ehkä olen nyt vain asettautunut väärälle aallonpituudelle. ja täällä on niin kuumakin, ettei jaksa mitään syvällistä tulkintaa).

El Tigre

Pitäydytään yhä arkistojen aarteissa! Tällä kertaa ei sentään olla yhtä kaukana menneisyydessä kuin viime postauksessa, vaan viime viikon keskiviikossa (13.7.). Yhdellä kämppiksellä oli synttärit, joten sen kunniaksi (tai muuten vaan) kävimme yhdessä kivassa tapas-paikassa, El Tigressä. Paikka on kuuluisa siitä, että siellä tarjotaan hillittömästi tapaksia. Täällä saa normibaareissakin melkein aina jotain pientä tapasta juoman lisukkeeksi, mutta El Tigressä nautitaan juomaa lähinnä tapasten lisukkeeksi. Paikka on todella suosittu: kun me saavuimme paikalle, oli se aivan täynnä väkeä. Liikkuminenkin oli vähän hankalaa siinä tungoksessa, mutta lopulta onnistuimme sentään valtaamaan yhdestä nurkasta vähän tilaa.

Kolmen hengen tapas-setti, feat. käteni!

Yksi mini-kokoinen juoma tapaksineen El Tigressä maksoi 6e / henkilö. Oheisista kuvista voi ehkä päätellä, että mini on nimenä vähän arveluttava. Wikipedian mukaan sen koko on 7,5dl, enkä yhtään epäile tätä. Tapaksia sai myös lautasellisen per nenä, emmekä jaksaneet edes syödä kaikkea. Tapas-settiin kuului kanansiipiä, perunasiivuja ja kuorrutettuja lihapalleroita (yritimme analysoida, mitä lihaa ne olivat, jotta intialainen olisi tiennyt, voiko niitä syödä, mutta ei siitä mitään tullut, joten ei se syönyt).

Kaikki muut tietenkin joivat kaljaa, mutta minä sangriaa. En ole oikein koskaan muuten tykännyt viineistä, mutta täällä olen oppinut tykkäämään sentään sangriasta sekä calimochosta (tai kalimotxosta), missä on puolet punaviiniä ja puolet cokista. Kaljasta en vieläkään edes yritä tykätä.

Minisangria

Viva el Orgullo Gay de Madrid!

Madridin Gay Pride -viikkoa vietettiin samoihin aikoihin kuin Suomessakin. Päätapahtuma eli kulkue yms. oli lauantaina 2.7., eli tämä postaus on ehkä saanut odottaa itseään vähän liian pitkään. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Vaikka Suomessakin Pride on ihan yleinen hengailutapahtuma monille muillekin kuin LGBT-ihmisille, täällä se oli vielä jotain paljon enemmän, vähän kuin yleinen kansanjuhla. Kulkueen aikaan porukkaa oli paikalla kuulemma noin miljoona. Paikallisessa homolähiössä Chuecassa (ihan meidän lähellä!) puolestaan juhlittiin koko viikko.

Kulkue



Lisää kulkuetta

Hienointa kaikessa tietenkin oli se, että kulkue kulki Gran Víaa pitkin. Oli siistiä, kun ennen kulkueen saapumista saattoi itsekin vain kävellä keskellä Gran Víaa. Yleensä se on aika täynnä autoja. Hengattiin kulkueen aikaan kämppisten kanssa ensin Plaza de Españalla katsomassa meininkiä (puolen Madridin kanssa), ja myöhemmin seurattiin tilannetta omilta parvekkeilta (tai niiden onnellisten, jotka asuvat parvekkeellisissa huoneissa). Väkeä oli aika käsittämättömän paljon liikkeellä. Ihan hienoa kyllä, että homojen oikeuksia puolustava tapahtuma on täällä yleinen karnevaali, johon osallistuvat aivan kaikki.

Kulkueen jälkeen yöllä oli vielä jokin ilmaiskonsertti Callaossa. Tultiin kyllä onnistuneesti paikalle vain vähän ennen konsertin loppua (se loppui jo kolmelta!). Sekin tapahtuma oli yhtä ihmismassaa, ja konsertin loputtua oli hieman vaikeuksia päästä kulkemaan haluamaansa suuntaan, kun kaikki väki lähti purkautumaan ympäriinsä. Lopun yön tietenkin sitten vietimme Star Studiossa, jossa olemme melkein aina ja joka kyllä ansaitsee oman postauksensa jossain välissä. Nukkumaan kuudelta, mutta oli sentään vasta sunnuntaiaamu! Ja tämä oli vieläpä sen traagisen viikon loppu, jolloin melkein kaikki vanhat kämppikseni lähtivät, joten ei ehkä ollut ainoa yö, jolloin tuli valvottua liikaa. Onneksi seuraava viikko sujui paljon rauhallisemmin!

Sama myöhemmin parvekkeelta

The Barcelona Tales, osa V: Estadi Olímpic, Plaça d'Espanya ja paluu

Sunnuntaina oli tarkoitus herätä aikaisin, mutta lopulta pääsimme liikkeelle vasta kymmenen aikoihin. Hostelli oli myös luovutettava puoleenpäivään mennessä, joten päivän turistikierroksen joutui tekemään raahaten mukanaan kaikkia tavaroitaan. Päivän ensimmäinen etappimme oli Parc del Mirador, jonne emme kyllä koskaan päässeet. Tämäkin oli siis jonkin mäen huipulla, ja lähdimme kiipeämään mäelle ilmeisen väärältä puolelta, jolloin vastaan tuli lopulta vain umpikuja. Päästyämme takaisin alas ei jotenkin enää huvittanut etsiä parempaa reittiä mäelle, vaan sivuutimme kukkulan suosiolla. Jatkoimme taivallusta samoilla seuduilla ja toki kiipesimme lopulta toiselle kukkulalle, sillä ilmeisesti jok'ikinen nähtävyys tässä kaupungissa sijaitsee jossain korkeuksissa. Tykkään oikeastaan Madridin tasaisuudesta enemmän.

Estadi Olímpic

Seuraavaksi, päästyämme sinne seuraavalle mäelle, törmäsimme erinäisiin puistoihin. Ne olivat kaikki ihan kivoja, mutta eivät nyt mitään kovin ihmeellisiä. Tietenkin, koska olimme jälleen jossain vuoristossa, sieltä oli hyvät näkymät kaupungin ylle. Puistojen jälkeen oli vuorossa Estadi Olímpic (olympiastadion, jos tämä ei ollut arvattavissa). Se oli hieno paikka myös, arvostin ehkä enemmän kuin sitä lauantaista jalkapallokenttää. Sinnekin olisi ehkä päässyt sisälle, mutta hortoilimme jälleen vain ulkopuolella. Aikaa nyt kuitenkin oli rajoitetusti, sillä paluubussimme lähti jo klo 15.30.

Olympiastadionin jälkeen oli vuorossa lisää puistoja ja lopulta tavoittelemamme museo (Museu Nacional d'Art de Catalunya), jonka pihalta oli ehkä parhaat näkymät kaupungille, hienolle isolle suihkulähteelle ja paikalliselle Plaza de Españalle, Plaça d'Espanyalle. Plaça d'Espanyan kautta tietenkin kulki paikallinen Gran Vía. (Tajusin vasta, etten olekaan koskaan kirjoittanut tänne mitään Plaza de Españasta, hehheh. En olekaan käynyt siellä kuin n kertaa. Tietämättömille tiedoksi, että se on siis puisto yms. alue Madridissa, ja Gran Vía päättyy sinne.) Hieno iso suihkulähde on nimeltään Font Màgica de Montjuïc, ja ilmeisesti illalla siihen liittyy jokin musiikki+valo -show. Keskellä päivää tätä ei tietenkään ollut, joten tuli sitten sekin missattua.

Museu Nacional d'Art de Catalunya

Näkymä museon pihalta Plaça d'Espanyalle

Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo kaksi, joten otimme metron ja suunnan kohti bussiasemaa. Bussi lähti klo 15.30 ja oli perillä Madridissa noin klo 23.50. Mukavat 8 tuntia siis taas matkustusta, ja tällä kertaa vielä illalla, joten koko matkaa ei voinut nukkua. Nukuin kyllä aluksi pari tuntia, sillä olin jälleen kaikesta kävelystä väsynyt. Sitten luin kirjaa, kunnes tuli liian pimeää, ja loppumatkan kuuntelin musiikkia ja torkuin. Selvittiin silti siitäkin! Nukkumaan pääsin joskus yhden aikaan, ja sitten taas maanantaina oli herätys klo 7. Olo ei ehkä ollut kovin rentoutunut kaiken tämän jälkeen, mutta kiva reissu kuitenkin. Madridissa ehtii taas nukkua! Ainakin välillä.

The Barcelona Tales, osa IV: Sagrada Família ja ranta

Päivän Gaudí-annos ei tietenkään jäänyt Parc Güelleen, vaan seuraavaksi otimme suunnan kohti kaupungin tärkeintä maamerkkiä (ainakin tällaisen tietämättömän turistin näkökulmasta), varmaan maailman kuuluisinta vielä rakenteilla olevaa rakennusta, Sagrada Famíliaa. Metroasemat olivat huonosti sijoittuneita, joten kävelimme koko matkan sinne. Tässä vaiheessa ei jotenkin enää huvittanut kävellä, mutta se oli vain kestettävä. Sagrada Família oli hieno. Se oli hämmentävän iso ja korkea ja upea. Emme käyneet kyllä sielläkään sisällä, sillä enää ei olisi jaksanut lisäkävelyä.

Sagrada Família

...ja sama toiselta puolelta

Tarpeeksi Sagrada Famíliaa ihailtuamme otimme metron hostellille. Kello oli jotain neljä, ja itse kukin oli aika kuollut jo tässä vaiheessa. Vieläkään ei kuitenkaan ollut aikaa nukkua, sillä piti ehtiä rannalle ennen, kuin aurinko laskee. Kuvittelimme majoittuneemme lähelle rantaa, mutta oikeasti sinne sitten olikin taas vähän pidempi kävelymatka. Meri toki oli suht lähellä, mutta itse biitsi ei. Saimme kuitenkin taivallettua sinne asti. Ranta oli täynnä ihmisiä, mutta kyllä sinne sentään vielä sekaan mahtui. Myös erinäisiä kaupustelijoita suorastaan vilisi rannalla. Kiinalaisia kaupustelijoita myymässä kaljaa ja vettä nyt on Madridissakin joka puistossa, mutta täällä olisi voinut ostaa ties mitä erinäistä syötävää ja hierontaakin. En ostanut mitään, jos jäitte miettimään. Kävin muuten vasta nyt varmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna uimassa meressä. Välimeri oli virkistävän kylmähkö ja suolainen. Pakollisen uintisession jälkeen saattoikin sitten lopulta vain maata paikoillaan ja torkkua pari tuntia.

Kristoffer Kolumbus pylvään päässä

Nättiä maisemaa

Paatteja ja merta

Illalla kävimme vielä käveskelemässä ympäristössä ja ihailemassa maisemia. Barcelonassa muuten kaikki tuntuivat pyöräilevän. Pyöriä olisi voinut vuokrata monesta paikasta kadun varresta, ja jopa pyöräteitä oli joka puolella. Ehkä joskus taisin mainitakin, että Madridissa kukaan ei pyöräile, joten tämä oli kyllä ihan positiivinen eroavaisuus. Paluumatkalla hostellille minulle muuten tultiin kahteen otteeseen myymään huumeita. Ei ole tätäkään ennen sattunut. Onneksi ala-asteen tehokas huumevalistus oli vielä kirkkaana mielessäni, ja osasin sanoa kiltisti "no, gracias" myyjille! Nukkumaan päästiin hämmentävän aikaisin, jo kymmeneltä. Ehkä se oli ihan odotettavaakin koko päivän ravaamisen jälkeen.

The Barcelona Tales, osa III: Parc Güell

Camp Noun jälkeen jatkoimme hyvin alkanutta metroilua ja matkasimme kohti Parc Güellea, joka on tunnettu puisto täynnä Gaudí-luomuksia. Matka metroasemalta puistoon alkoi viattomasti, ja seurasimme onnellisesti opasteita. Kunnes vähän matkan kävelyn jälkeen vastassamme oli nuoli vasemmalle. Käännös vasemmalle - ja edessä oli loputtomasti liukuportaita? Liukuportaiden jälkeen oli vuorossa portaatonta jyrkkää ylämäkeä, sitten lisää liukuportaita ja lopuksi tavallisia portaita. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että puisto on jonkun Barcelonan korkeimman vuoren huipulla!

Tästä se lähtee.

Puistoon päästyämme tietenkin jatkoimme vielä taivallusta ylöspäin, kohti korkeinta kohtaa. Siellä oli vielä jokin Golgata-henkinen monumentti, jonka huipulle piti tietenkin kiivetä, vaikka mitään turvakaiteita ei tietenkään ollut ja tippuminen horjahtamalla olisi ollut enemmän kuin todennäköistä. Siellä sitten seisoin vähän aikaa kauhusta jäykkänä (kaukana reunasta), kunnes sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja hoiperreltua takaisin alas. Olin nääntynyt kaiken sen kävelyn jälkeen, puistossa oli tukalan kuuma ja joku soitti vielä didgeridoota. Tunnelma oli lievästi psykedeelinen.

Tuolla oltiin!

Näkymä tasanteelle

Huipulta hipsimme sitten hiljalleen kohti muuta puistoa. Siellä sitten lopulta olivat ne kaikki ihmiset, joita ei aamulla näkynyt missään. Tai lähinnä turistit - sittemmin kaikki paikat olivat täynnä turisteja. Madridissa niitä on paljon vähemmän, mikä on oikeastaan paljon kivempaa. Tykkään olla uniikki! Gaudín luomukset olivat makeita. En ole silti ihan varma, olivatko ne kaiken sen kiipeämisen arvoisia (no olivat ne). Varsinkin, kun ehkä se kuuluisin lisko oli niin ympäröity turisteilla, ettei sitä oikein pystynyt kunnolla ihailemaan. Yritin täsmävalokuvata sitä aina silloin, kun edellinen turisti oli juuri ottanut kätensä pois sen suusta eikä seuraava ollut vielä ehtinyt poseerausasentoon. Ne olivat vaikeita aikoja.

Talo

Paras otos liskosta. Yritin parhaani.

Näistä hassuista paikannimistä tulikin mieleeni, että Barcelonassahan tosiaan puhutaan katalaania eikä espanjaa. Aika paljon ne kyllä muistuttavat toisiaan, ja jopa minun espanjantaidoillani kykeni ottamaan selkoa katalaaniksi kirjoitetuista teksteistä. Ja toki yleensä kaikki oli kirjoitettu molemmilla kielillä, vähän niin kuin Suomessa kaikki pitää aina kirjoittaa ruotsiksi. Paikallisille oma kieli on ilmeisen tärkeä, enkä kyllä sinänsä ihmettele, jos niille espanja on vähän kuin ruotsi meille. Kuka sitä nyt ruotsia haluaisi puhua.

The Barcelona Tales, osa II: Las Ramblas ja Camp Nou

Puiston kierrettyämme jatkoimme matkaamme kohti Las Ramblasia ja syvintä keskustaa. Sielläkään ei ollut juuri ketään, vaikka kello oli jo vaikka mitä. Mikään paikkakaan ei juuri ollut auki, joten ostimme sämpylää ja mehua jostain paikallisesta kioskista ja söimme aamiaisen kadulla. Alun perin suunnitelmissamme oli ollut olla ottamatta hostellia ja valvoa ainoa yömme Barcelonassa, mutta aamulla väsyneenä totesimme hostellin olevan ehkä sittenkin ihan kiva ratkaisu. Kiersimme muutaman paikan, kunnes löytyi yksi, jossa oli tilaa ja joka oli tarpeeksi halpa. Halpa se kyllä sitten olikin, 15e/henkilö. Tosin nukuimme nelistään kahden hengen huoneessa, sillä neljän hengen huone olisi ollut jopa 25e/hlö, hihi. Huoneessa oli kaksi sänkyä: yksi yhden hengen ja yksi parisänky. Minä sain yhden hengen sängyn ja pojat jakoivat kolmistaan parisängyn. Jotain hyötyä siis siitäkin, että olin porukan ainoa tyttö. Hostellimme oli ihan La Ramblan vieressä, joten luonnollisesti en sitten ottanut tästä hienosta ja kuuluisasta kadusta ainuttakaan kuvaa. Noh.

Hostellimme. Hienointa paikassa oli nimi, josta tuli mieleen River Phoenix, hihi.

Kun olimme saaneet majoitusasian kuntoon, oli aika tehdä päivän reittisuunnitelmia. Kaikilla oli jotain intressejä nähdä eri asioita, mutta onneksi kellään ei ollut liikaa toiveita, joten kaikki oli jopa toteutettavissa. Päivän ensimmäiseksi (suunnitelluksi) kohteeksi valikoitui Camp Nou, joka siis on FC Barcelonan kotistadion. Aloitimme sieltä, sillä se oli eniten kuusessa. Matkalla tutustuimme myös Barcelonan metroon, joka oli oikeastaan aika samanlainen kuin Madridinkin. Ne olivat vieläpä nimenneet puolet asemistaan samoin kuin Madridissa (kuin myös kaduista ja muista paikoista; melkein kävimme tutustumassa paikalliseen Gran Vía 64:ään) , joten oli harvinaisen kotoisa tunnelma. Yhden matkan metrolippu oli tosin kalliimpi ja 10 matkan halvempi.

Camp Nou

Geneerinen jalkapalloilijapatsas

Emme käyneet sisällä stadionilla, sillä sisäänpääsy olisi ollut suht kallis ja seurueen innokkaimmat futisfanaatikot olivat onneksi käyneet jo katsastamassa vastaavan stadionin Madridissa. Hengailimme siis vain ulkopuolella sekä tietenkin erinäisissä krääsäkaupoissa ja myös virallisessa kaupassa. Virallisessa kaupassa näin muuten ensimmäistä kertaa Espanjassa muita suomalaisia. Hämmennyin aivan täysin, kun kuulin jonkun puhuvan suomea lähistöllä. Tietenkin menin sitten heti kertomaan niille, kuinka hienoa on kuulla jonkun puhuvan suomea, kun en ole kuullut sitä pitkään aikaan. Ne vastasivat minulle jotain tyyliin "joo", hymyilivät hermostuneesti ja ehkä pitivät minua vähän outona. Pitää ensi kerralla muistaa käyttäytyä suomalaisemmin ja tyytyä vain mulkoilemaan vihaisesti muita suomalaisia. Virallisessa kaupassa kaikki oli harvinaisen kallista, joten en ostanut mitään. Mietin muutenkin, että jos päädyn ostamaan jotain futiskrääsää, niin hankin sen kyllä Madridista. En kannata oikein mitään joukkuetta, mutta jos sitä kerran Madridissa asutaan, niin ei ehkä pidä aloittaa Barcelonan kannattamista. Jos se ei siis ollut itsestäänselvää, niin nämä dissaavat ahkerasti toisiaan.

The Barcelona Tales, osa I: Matka ja Parc de la Ciutadella

Barcelona. Nätti merenrantakaupunki, joka tuntui päivä päivältä houkuttelevammalta vaihtoehdolta Madridin tukahduttavalle kuumuudelle. Merta, rantaa, Gaudí, La Rambla - siinä sitten olikin ehkä kaikki, mitä tiesin paikasta etukäteen. (Kannattaa tosin huomioida, että Madrid-tietouteni rajoittui ennen siihen, että se on Espanjan pääkaupunki ja sijaitsee sisämaassa)

Viime viikonloppuna sitten lopulta päätimme käydä Barcelonassa. 'Me' tarkoittaa tässä tapauksessa minua sekä kolmea kämppistäni (slovenialainen, intialainen ja aiemmin saapunut puolalainen poika). Jotenkin tuntuu, että käyn aina kaikkialla 'kolmen kämppiksen' kanssa, mutta hassuinta tässä on se, että kokoonpano on yleensä aina eri. Kuitenkin, matkustimme Barcelonaan yöbussilla. Bussi lähti joltain Madridin geneeriseltä bussiasemalta (Avenida de América) klo 23.00 perjantai-iltana. Perillä Barcelonan geneerisellä bussiasemalla (Barcelona Nord) oltiin vähän ennen seitsemää lauantaiaamuna. Etukäteen ajattelin, etten pysty nukkumaan ollenkaan bussissa, mutta sekin sitten sujui lopulta ihan hyvin. Tietenkin heräilin vähän väliä, mutta nukahdin sentään melkein heti aina uudestaan. Yöllä oli kyllä hämmentävän kylmä. Onneksi olin etukäteen tutustunut Barcelonan hyytävään sääennusteeseen (28-29 astetta!) ja osannut varata mukaan pitkähihaisen paidan. Myönnettäköön, etten kyllä käyttänyt sitä Barcelonassa, mutta se pelasti minut jäätymiseltä bussimatkalla.

Arc de Triomf

Kun saavuimme Barcelonaan, missään ei ollut ketään. Tämä saattaa tietenkin johtua kellonajasta, mutta kyllä nyt Madridissa sentään lauantaiaamuna klo 7 on täysi vilske käynnissä. Ei voi ymmärtää tällaista. Turisteilumme Barcelonassa alkoi paikantamalla itsemme kartalta ja ottamalla suunnan paikallisen riemukaaren kautta jotakuinkin kohti Las Ramblasia. Harhauduimme tosin heti alkuun Parc de la Ciutadella -nimiseen puistoon, joka oli oikeastaan tosi kiva paikka. Wikipedian mukaan puisto on aina täynnä turisteja, mutta ei siellä kyllä ketään ollut! Kannattaa olla liikkeellä siis kukonlaulun aikaan, niin voi nauttia rauhaisasta puistotunnelmasta ihan keskenään. Valokuvailu oli tosin vähän vaikeaa vielä niin varhaisessa aamuauringossa.

Parc de la Ciutadellan upea suihkulähde

Lisää puistoa, feat. paikallinen lätäkkö

Ricardo ja Eduardo

Kun sain vanhan läppärini syksyllä 2006, nimesin sen Portugalin jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahdin mukaan Ricardoksi. Ricardo voi hyvin ja kävi vain kerran takuuhuollossa, kun pari näppäintä irtoili näppäimistöstä. Takuun päättymisen jälkeenkin tosin pari näppäintä on irtoillut, mutta ei mitään sen vakavampaa. Kaikki sujui siis verrattain onnellisesti, kunnes viime viikon keskiviikkona Ricardo päätti sanoa sopimuksensa irti. Näyttö rupesi käyttäytymään omituisesti. Se oli samaan aikaan reunoilta ylivalottunut ja keskeltä epämääräisen mustan kuvion peitossa. Parin päivän omituisuuden jälkeen tämäkin toimivuus katosi ja jäljellä oli enää vaihtoehtoisesti kokonaan valkoinen tai säröinen mustavalkoinen kuva.

RICARDO

Olen siis joutunut viettämään kokonaisen viikon ilman toimivaa läppäriä! Voitte vain kuvitella, kuinka rankkoja illat ovat olleet, kun on pitänyt esim. lukea kirjaa tai tehdä jotain muuta hyödyllistä. Onneksi töissä sentään ei ole päivisin ollut mitään tekemistä, joten siellä on saanut vähän tyydytettyä surffaustarvetta. Blogitekstejäkin on tullut kirjoitettua varastoon aikamoinen läjä, mutta kuvien lisäämistä on täytynyt odotella, joten täälläkin on ollut vähän hiljaista sen takia. Kohta saatte kuitenkin lukea päivittäisiä päivityksiä ainakin jonkin aikaa, että saan kaiken valmiin pois alta ja voin taas ehkä joku päivä kirjoittaa jopa jostain ajankohtaisesta!

Kuitenkin, eilen sain lopultakin hankittua uuden läppärin Ricardon tilalle. Tämäkin oli tietenkin oma seikkailunsa, sillä ensin piti kiertää paikallinen elektroniikkakauppa ja sitten konsultoida vanhemmilta, mitkä koneet voisivat olla sopivia. Sitten, kun olin jo suunnilleen tehnyt päätökseni siitä, minkä haluan, ei sitä konetta ollutkaan enää siellä lähikaupassa, vaan ne käskivät käymään jossain pohjois-Madridin liikkeessä. Noh, minähän menin sinne sitten seuraavana päivänä. Villin lähiöseikkailun jälkeen jopa löysin kauppakeskuksen keskeltä ei-mitään - vain huomatakseni, että siellä samainen läppäri ei ollutkaan samassa tarjouksessa vaan törkeän paljon kalliimpi, mikä pisti kyseenalaistamaan valintaani, sillä pointtina ei kuitenkaan ollut ostaa mitään hillittömän kallista. Olin mennyt sinne suoraan töiden jälkeen, joten en ollut syönyt mitään sitten aamupalan, ja matkassakin oli kestänyt semmoiset puolitoista tuntia. Vähän siinä siis oltiin itku kurkussa. Kokosin kuitenkin itseni ja onnistuin löytämään kakkosvaihtoehtoläppärini - tai en aivan sitä, vaan jopa paremman version siitä. Alkuperäiseen suosikkiini verrattuna tämä nyt on vähän isompi, mutta bonarina on CD-asema ja tosiaan myös vähän isompi näyttö. Ja pinkki väri (ainoa, mitä oli jäljellä!). Onnistuin myös shoppailemaan koneen kokonaan espanjaksi, koska siellä kukaan ei osannut englantia. Saatoin vaikuttaa vähän säälittävältä, mutta ei se mitään!

EDUARDO

Uuden koneeni nimeksi tuli tietenkin Eduardo, sillä pitäähän nyt jotain perinteitä pitää yllä. En kyllä ole oikein perillä Eduardosta noin muuten, mutta ehkä sekin on hyvä maalivahti. Toivotaan nyt Eduardolle pitkää ikää ja Ricardolle mukavaa sapattivapaata ainakin syyskuuhun asti, jolloin voin koto-Suomessa pohtia, mitä senkin kanssa vielä tekisi. Päivittelemisiin!

P.S. Liityin muuten blogilistalle. Jos joku teistä käyttää sitä, niin nyt siis voi tätäkin blogia seurata sieltä! Tietenkin odotan tässä myös samalla suurta yleisöryntäystä sieltä, hehe.

Kämppisten vaihtoviikot

"Huoneeni jaan siis yhden intialaisen tytön kanssa. Lisäksi täällä asuu kaksi muuta tyttöä: yksi espanjalainen ja yksi ranskalainen (joka itse asiassa muuttaa huomenna pois ja tilalle tulee joku uusi tyyppi). Sitten on yksi poika Italiasta, yksi Sloveniasta, yksi Chilestä, yksi Perusta, yksi Meksikosta ja kolme Ranskasta. Lisäksi täällä asuu paikan pomo tai vuokranantaja tjsp., mutta sitä harvemmin näkee."

Siinä olivat kämppikseni silloin, kun tulin tänne. Tai oikeastaan sen viikon lopulla. Kuukausi on tosiaan kulunut, ja kuun lopulla todella moni lähti. Ehkä siis on aika tehdä uusi tilannekatsaus asiasta, vaikka teitä nämä nyt eivät varmaan hirveästi kiinnosta.

Ensimmäisenä pois muutti siis mainittu ranskalainen tyttö, ja tilalle tuli intialainen poika. Sitten olikin pari viikkoa rauhallista hiljaiseloa, kunnes koitti viime viikko ja kuun loppu. Ensin lähti perulainen poika, ja tilalle tuli heti kroatialainen poika. Sitten lähti italialainen, chileläinen ja yksi ranskalainen peräkkäisinä päivinä, ja ranskalaisen huoneeseen muutti puolalainen poika. Sitten lähtivät loput ranskalaiset, ja niiden huoneeseen muutti yksi tsekkiläinen poika. Sitten tänne tuli kolme venäläistä poikaa, joista kaksi muutti chileläisen huoneeseen ja yksi italialaisen huoneeseen. Sitten tuli toinen puolalainen, joka muutti tsekkiläisen kanssa samaan huoneeseen. Eilen tuli vissiin skottilainen(?) poika, joka muutti yhden venäläisen seuraksi italialaisen huoneeseen. Tänään lähti espanjalainen tyttö. Nyt täällä on tilaa vielä kahdelle; saa sitten nähdä, koska ne ilmaantuvat. Noista alussa mainituista kämppiksistä täällä asuu siis enää intialainen tyttö, jonka kanssa jaan yhä huoneeni, sekä slovenialainen ja meksikolainen poika.

Jos tämä kuulosti hämmentävältä, niin nämä siis ovat melkein kaikki kahden hengen huoneita oikeasti. Täällä on kaksi yhden hengen minihuonetta, ja niissä asuvat tällä hetkellä siis intialainen ja puolalainen poika. Espanjalainen, meksikolainen, italialainen ja chileläinen asuvat/asuivat yksin kahden hengen huoneessa ja maksoivat siis tuplasti vuokraa, mutta yleisesti heidän huoneisiinsa majoitetaan myös kaksi henkeä. Kolme noista on muuten muutenkin parhaimmat huoneet täällä, sillä niillä on parveke ja näkymä Gran Víalle. Minun ikkunastani näkyy vain seinää ja viereisen huoneen ikkuna. Siellä asuu nyt vain tsekkiläinen ja puolalainen, joita en jaksa edes stalkkailla niin ahkerasti.

Itse asiassa lähin kämppiksenikin, intialainen tyttö, on muuttamassa pois parin viikon kuluttua. Sen jälkeen olen ainoa tyttö täällä, jollei tänne nyt muuta jotain muuta. Jos tänne muuttaa vain poikia, niin minut saatetaan tunkata yhteen minihuoneeseen keskenäni. En kyllä haluaisi, vaikka siinä tietenkin on se yksityisyysbonus. Toisessa pikkuhuoneessa ei ole ollenkaan pistorasioita ja muutenkin ne ovat vissiin tukalia.

Viime ajat täällä ovatkin olleet vähän surullisia. Tykkäsin kovasti vanhoista kämppiksistäni, ja nyt suurin osa niistä on lähtenyt pois. Uudet tyypit eivät ole ollenkaan niin kivoja. Tsekkiläinen valittaa koko ajan kaikesta, ja kroatialainen on aika samanlainen. Venäläiset ovat vähän outoja ja hengaavat vain keskenään. Ensin tullut puolalainen vaikuttaa kuitenkin ihan kivalta, jotain positiivista sentään. Uudempaa puolalaista en ole hirveästi nähnyt, se on ehkä vain ujo. Skotin tapasin eilen ensimmäistä kertaa, joten siitä en osaa sanoa vielä yhtään mitään. Toivottavasti tähänkin tilanteeseen tottuu vielä.

Satunnaishuomiona tähän loppuun vielä, että läppärini näyttö ei ole kovin toimintakykyinen tällä hetkellä. Päivitykset saattavat siis olla aika olemattomia tai kuvattomia, kunnes tilanteeseen tulee muutos.

Atocha

Samalla reissulla, kun kävimme Reina Sofía -museossa, tuli sitten tutustuttua myös läheiseen Madridin päärautatieasemaan, Atochaan. Vaikka kyseessä nyt on vain juna-asema, on se silti paikallinen nähtävyys. Aseman sisällä on suuret määrät kasveja, ja tunnelma on virkistävän viileä ja trooppinen. Ei tästä nyt hirveästi muuta sanottavaa ole, mutta katselkaa kuvia! Kiva paikka, kannattaa pistäytyä. Tämän blogin perusteella tosin kannattaa pistäytyä vähän kaikkialla, mutta en ehkä osaa samaistua tavallisen kaupunkilomalaisen kiireeseen, koska välillä on vähän liikaakin aikaa. Madridissa ei kannata viettää vain viikkoa, Madridissa kannattaa viettää vähintään kolme kuukautta, ja sekin on liian vähän!

Asema

Rehuja

Käytävää

Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofía

Päivittäminen on viime aikoina ollut ehkä vähän heikkoa. Onneksi nyt ei ole töissä yhtään mitään tekemistä, joten voin kirjoitella näitä täällä ihanassa viileydessä. Toivottavasti kotona sitten jaksan saada edes sen verran aikaiseksi, että lisäilen kuvat.

Käytiin siis reilu viikko sitten lauantaina (huomatkaa, kuinka ajankohtaista) osan kämppisten ja muun sekalaisen porukan kanssa Reina Sofía -museossa. Koska oli lauantai-iltapäivä, sinne pääsi ilmaiseksi. Osa olisi halunnut kävellä sinne, mutta oli aivan törkeän kuuma päivä (jonkin matkalla olleen mittarin mukaan 43 astetta), joten päädyimme onneksi metroilemaan.

Modernia taidetta

Parempaa taidetta

Museo oli... museo. Aluksi kiersimme alakerran, jossa oli ties mitä nykytaidetta. Ei oikein iskenyt. En ehkä ole tarpeeksi museohenkinen. Toisessa kerroksessa oli vähän parempaa taidetta. Oikeastihan se ainoa päämäärämme koko museossa oli Guernica, jota yritimme paikantaa kartalta ahkerasti, ja lopulta sentään löysimmekin sen. Museossa sai muuten kuvata vapaasti (ilman salamaa toki), paitsi tietenkin sillä parhaalla alueella, jossa oli sitten esim. Picasson työt. Picasso-sektorista tykkäsinkin eniten, ja olihan se Guernica hieno. Ja aika iso, en ollut ajatellut sen olevan niin iso. Siitä ei nyt sitten luonnollisesti ole kuvia, mutta voitte googlettaa, jossette tiedä, miltä se näyttää! Kolmanteen kerrokseen emme ikinä jaksaneet mennä (toivottavasti siellä ei ollut mitään loistokasta), vaan vietimme lopun museopäivästä istumalla museon sisäpihalla. Museon ulkopuolella oli myös vaihteeksi jokin mielenosoitus, mutta ne alkaa olla jo aika nähty.

Museon sisäpihaa feat. suihkulähde

Tämä ei nyt enää oikein kuulu tämän otsikon alle, mutta jatketaan vielä samasta illasta, kun ei minulla siitä ole kuvia, joten oma postaus olisi vähän heikko. Mentiin siis illalla yöllä paikalliseen yökerhoon Kapitaliin, joka muuten sijaitsee jopa lähellä Reina Sofíaa (huomatkaa yhteys). Se oli aika hillitön, 7 kerrosta ja kattoterassi. Ja kallis, mutta ilmeisesti siellä pitää kerran käydä, jos kerran Madridissa on. Ja koska niin moni oli lähtemässä lähiaikoina, niin nyt oli hyvä hetki käydä katsomassa tämäkin. Tykkäsin eniten kattoterassista, siellä oli mukavan yöllisen viileää ja kiva valaistus. Hankalinta koko paikassa oli ihmisten kasassa pitäminen, sillä siellä olisi helposti voinut hukkua ihmis- ja kerrosmassaan. Jotenkin ihmeellisesti kuitenkin pääsimme pois yhtenä porukkana. Nukkumaan pääsin joskus seitsemältä, mutta oli kivaa.

Kuukausi takana, kaksi edessä!

Kun lähdin kotoa toukokuun lopulla, ei oikeastaan yhtään huvittanut lähteä. Mitä lähempänä lähtö oli, sitä enemmän ahdisti. En nyt sentään kuitenkaan siinä vaiheessa enää ruvennut perumaan mitään, sillä toivoin hartaasti, että ehkä matka on sittenkin kiva, vaikkei siltä juuri silloin tuntunutkaan. Onneksi aivan viimeisinä päivinä ennen lähtöä ei enää kerennyt hirveästi ahdistumaan, sillä oli niin kiire hoitaa kaikkia järjestelyjä. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin siellä lentokentällä ja tarpeeksi hermostunut kaikesta lentämiseen liittyvästä, etten oikeastaan osannut ajatellakaan palaavani kotiin vasta kolmen kuukauden kuluttua.

Kun sitten olin saapunut Madridiin, ja minua kuljetettiin autolla kohti uutta kämppääni, tajusin, että täällä sitä nyt sitten ollaan. Gran Víalle ensimmäistä kertaa tullessani katselin hämmentyneenä ympärilleni ja mietin, että ehkä täällä voi sittenkin asua ja elää. Vuokrasopimukseen liittyi vaikka kuinka paljon sääntöjä siitä, kuinka mitään ei oikeastaan saa tehdä ainakaan öisin. Allekirjoittaessani papereita mietin, että ehkä täällä sitten ainakin on rauhallista. Kun toisena yönäni en saanut kunnolla nukuttua, sillä kämppikset pitivät jotain bileitä, tajusin olleeni ehkä liian suomalainen ja ottaneeni kaiken liian kirjaimellisesti. Muutenkin ajatukseni nukkuma-ajoista olivat erittäin epäsopivia Madridin elämäntyyliin. Madridissa ei nukuta.

Elämä täällä onkin aika rankkaa. Aamulla pitää herätä seitsemältä, että ehtii töihin noin klo 8.30. Kotiin pääsee lähtemään sitten noin klo 18.30, ja kotona olen yleensä seitsemän ja kahdeksan välillä. Ennen otin yleensä töihin evääksi vain jotain leipää ja söin sitten illalla kotona enemmän, mutta sittemmin vaihdoin taktiikkaa päinvastaiseksi, sillä kaikki muutkin syövät töissä aina jotain lämmintä ruokaa. Kuitenkin, nykyään yleensä kotiin tultuani menen suoraan nukkumaan ja herään sitten joskus yhdentoista aikaan. Kämpän sosiaalinen elämä on parhaimmillaan silloin, kun osa rupeaa syömään päivällistään ja muutkin ilmaantuvat jostain. Itse en ole vieläkään ymmärtänyt moista yösyömistä. Nukkumaan menen sitten ennemmin tai myöhemmin, yleensä myöhemmin. Onneksi elämä helpottuu nyt, kun töissä siirrytään heinä- ja elokuuksi kesäaikaan, jolloin 9 tunnin päivät muuttuvat vain 7-tuntisiksi.

Nyt, kun kuu vaihtuu, on paljon kämppiksiäkin vaihtumassa. Pari lähti jo ja osa häipyy nyt viikonloppuna. Minustakin tuntuu siltä, että eletään lopun aikoja, sillä tykkään kaikista kämppiksistäni paljon. Toivottavasti uudet kämppikset ovat edes melkein yhtä kivoja. On oikeastaan aika hämmentävää, kuinka paljon sitä kiintyykään ihmisiin vain kuukaudessa. Tietenkin, kun ei etukäteen tuntenut maasta yhtään ketään, niin oli vähän pakkokin.

Tällä hetkellä ei yhtään edes huvita ajatella kotiinpaluuta. Täällä on sairaalloisen kuuma joka päivä (ensi viikolla vähän viilenee ja päästään jo melkein 30 asteeseen!), mutta siihenkin tottuu. On hassua, kun aamulla tulee välillä vilu, kun on vasta 25 astetta. Ensimmäinen kuukausi Madridissa on ollut ihana, toivottavasti kaksi seuraavaa ovat yhtä kivoja. Sitten koittaakin jo surkea paluu kotiin ja opiskelemaan, mutta ehkä tänne vielä joskus pääsee takaisin.

Viimeisin viikko on ollut ehkä tämänastisista hämmentävin. Toivotaan, että se myös jää hämmentävimmäksi, vaikka kaikesta hämmentävyydestä johtuen olen ehkä taas oppinut katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Hihi, on aina hienoa kirjoittaa jostain tärkeästä erittäin kiertelevästi, niin ettei kukaan lukija oikeastaan tiedä, mistä puhun ja mitä väliä sillä on. Loppuun vielä yksi kiva biisi, kiitos lukemisesta!



(Videon näkyvyydestä Suomessa ei ole mitään havaintoa. Saa kommentoida, jos ei näy, niin etsin toisen version, joka ei myöskään välttämättä näy!)

... por la espina dorsal de la Gran Vía
derrapa una sirena de la policía!